Pohjoiseen suuntautuneen matkan viimeinen välietappi ennen varsinaista kohdetta, Lemmenjoen kansallispuistoa, oli Iivaara Kuusamossa. Viitostieltä itään kymmenien kilometrien sorapintaisten taivalten taakse jäävä Iivaara ei ole niitä kuljetuimpia paikkoja, mutta silti se vetää väkeä puoleensa, onhan se Etelä-Kuusamon korkein paikka 470 metrin korkeudellaan.
Iijoen latvajärven Iijärven itäpuolella kohoava Iivaara on yksi Suomen tieteellisesti merkittävimpiä vaaroja. Se nimittäin koostuu harvinaisesta maasälpäköyhästä alkalikivestä, jonka kansainvälisesti käytössä oleva kivilajinimi ijoliitti on Iivaaran mukaan nimetty jo 1800-luvun lopulla. Iivaaran kivistä on tavattu myös harvinaisia mineraaleja, kuten titaanipitoista granaattia, joka on nimetty iivaariitiksi. Nämä geologiset mielenkiintoisuudet tosin jäävät monelta käviltä huomaamatta, sillä alueen opastaulut puhuvat lähinnä retkeilyreiteistä ja alueen elollisesta luonnosta, joka on pitkälti saman tyyppistä kuin alueen muilla vaaroilla.
Iivaaran lähes puuttomalta huipulta aukeavat laajat näkymät Kuusamolaiseen metsäerämaahan sekä järvimaisemaan. Horisontista löytyvät Rukan ja Valtavaaran huiput, lännempänä siintää Naakenanvaara, etelässä puolestaan Närängänvaara (geologinen erikoisuus sekin), ja idän suunnalla rajan takana Nuorunen. Iivaaralle merkitty Iirinki-kierros kiertää huipun kautta Näätälammen autiotuvalle ja takaisin P-paikalle, muodostain 9 km mittaisen osittaisen rengasreitin. Emme kiertäneet koko reittiä, vaan tyydyimme patikoimaan huipulle ja takaisin. Sekin oli jo sopiva lenkki automatkailun lomassa tehtäväksi.
Iivaaralla oli muitakin kulkijoita. Tapasimme mm. ranskalaisia ja saksalaisia menijöitä, sekä muutaman suomalaisen. Vaikka paikka on syrjässä, niin yllättävän paljon siellä oli väkeä. Alueen polut olivat hyvässä kunnossa, alempana laaksossa pitkoksia oli korvattu suon pinnalle vedetyn kuitumaton päälle rakennetulla pururadalla ja ylempänä polku kulki etupäässä kuivassa maastossa. Polkumerkinnoissa oli joitain omituisuuksia: läpikatsottavat kyltit ovat paikoin vaikealukuisia, eikä reittimerkinnässä käytetty muovinen heijastinnauha ole kovin pitkäkestoinen ratkaisu. Polkuja vaarassa kuitenkin kulkee muitakin, joten sinällään merkinnät ovat reitillä pysymisen kannalta tärkeitä.
Iivaaralta palattuamme jatkoimme matkaa Maaselänjärven laavulle, jonka rannassa kävimme uimassa. Raikkain mielin jatkoimme sitten pohjoiseen, kohti reissun lopullista päämäärää, Lemmenjokea.
