Hämeenkyrön rajamailla sieniä etsimässä

Lähiretkeily on parhaimmillaan varsinaista löytöretkeilyä. Kun kohteen valitsee ulkoilualueiden ja opastettujen reittien sijaan puhtasti kartalta katsomalla, voi vastaan tulla lähes mitä vaan. Onnistumisprosenttia voi parantaa tutustumalla kohteen ilmakuviin, mihin nykyään on erittäin hyvät mahdollisuudet Kansalaisen karttapaikan avulla. Mikäli kohde ei ole ihan silkkaa hakkuuaukkoa tai heleän vihreää taimikkoa, voi lähinurkilta löytää yllättävankin mukavia paikkoja etenkin päiväretkikohteeksi.

Syksyllä retkeilyyn tulee ainakin minulla sellainen pieni lisäpiirre, että metsästä poistuessa kantamuksia on enemmän kuin sinne mennessä. Erityisesti tämä pätee sieniaikaan, sillä sienestys saattaa usein vaatia pitkienkin matkojen kulkemista, ja tällöin mukaan on syytä varata myös hieman evästä.

Suppilovahveroita. Lokakuussa alkavat olla jo hyvän kokoisia, ja kestävät hyvin pakkastakin.

Hyviä sienipaikkoja löytyy usein sieltä, missä on kuljettu. Liian suuret kulkijamäärät kuitenkin näkyvät sienten puutteena, sillä myös moni muu tykkää sienestyksestä. Siksi paremmille apajille löytäminen voi vaatia hieman suunnitelmallisuutta ja karttojen tutukimista. Etua on myös jonkinlaisesta paikallistuntemuksesta.

Omat sieniretkimaastoni sijaitsevat aivan Tampereen kupeessa. Pirkkalan ja Lempäälän välisellä metsäalueella riittää vähemmänkin kuljettuja paikkoja, mutta alue on silti verrattain suosittu mm. Birgitan polun vuoksi. Hieman kauemmas jos viitsii lähteä, niin Nokian, Ylöjärven ja Hämeenkyrön suunnilla on mukavia metsäalueita koluttavaksi. Esimerkiksi Kaitajärvenvuorten alue tarjoaa hyviä maastoja sekä sienestykseen että retkeilyyn, sillä sieltä löytyy mukavan näköisiä metsiä, jyrkkiä kallioita, pieniä suonotkelmia ja mukavia metsälampia. Virallisia polkureittejä ei tietenkään ole, mutta aina sieltä joku poluntapainen löytyy.

Tellu on seitsemänkuinen labradorinnoutaja, hyvätapainen ja tottelevainen jo nyt.

Kävin lokakuun lopulla useana päivänä retkeilemässä ja sieniä keräilemässä Kaitajarvenvuorten maastoissa. Mukana oli retkikaverina labradorinnoutaja Tellu sekä kantamuksina eväsreppu ja risukeitin, joten makkaranpaisto ja kahvinkeitto onnistui ilman huollettuja taukopaikkojakin. Sen verran alueella on ennenkin liikuttu, että aina löytyi mukavalta paikalta vanha kivinen tulirinki ja sopiva paikka istua ja nauttia eväiden lisäksi myös maisemista.

Lokakuussa metsässä törmää pääasiassa suppilovahveroihin. Niitä on mukava kerätä, sillä ne esiintyvät yleensä ryhminä. Kanttarelleille ja mustatorvisienille sekä tateille ajankohta alkaa olla jo vähän myöhäinen. Kassillisen sieniä voi parhaimmillaan kerätä parin aarin alalta, mutta toisinaan sienten perässä saa kävellä pitkiäkin matkoja. Mukavinta se on kuitenkin mielekkäissä maastoissa, ja etenkin uudessa paikassa kulkeminen tyydyttää mukavasti myös uteliaisuutta.

Kaitajärvenvuorten eteläisin kumpare tarjoaa komeita maisemia.

Kaitajärvenvuorten retkillä löysin mielenkiintoisia asioita. Aikaisempien reissujen tiimoilta tuttu oli mm. Tornivuoren kivikummeli ja Vähä-Kaidan rantajyrkänne, mutta uutena tuttavuutena erityisesti Vähä-Kaidan eteläpuolisen vuoren etelärinteen jyrkänne on vaikuttava uusi tuttavuus. Lähes pystysuoran kallion korkeus on useita kymmeniä metrejä ja sen päältä avautuu maisema ympäröivään metsämaahan. Vain kolmostieltä kantautuva liikenteen melu paljastaa, että kovin syrjässä paikka ei ole.

Haaveilin käyväni myös Seinävuorella, jossa aikoinaan kuvatiin Rauta-aika -televisiosarjaa. Sinne asti en kuitenkaan nyt kerennyt, sillä vuorelle vievä tie on puomien takana ja metsän läpi kävellen sinne tulee melko pitkä matka. Kävin toki siellä suunnilla, mutta totesin siellä olevan jonkin sortin jahdin käynnissä, joten päätin palata takaisin. Ehkä lumien sulettua ehdin sielläkin vielä käymään.

Pieni mutta hyllyvä suo kuusikon keskellä.

Tampereen lähialueen luonnossa riittää siis mielekkäitä paikkoja kuljettavaksi ilman palveluitakin. Kauppi, Birgitan polku, Nokian Kaakkurilampien alue sekä nyt kovassa nosteessa oleva Tampereen Kintulammin alue hellivät ulkoilman ystäviä, mutta hiljaista umpimetsäretkeä halajavallekin löytyy runsaasti vaihtoehtoja aivan kaupungin kupeesta, kunhan tinkii vaatimuksistaan palvelutason suhteen.

Jokamiehen oikeudella retkeillessä täytyy varautua monenlaisiin vastaantulijoihin, mutta parhaimmillaan hiljaisemmilla alueilla liikkuessa saattaa nähdä luonnossakin sellaisia asioita, mitä ei suosituimpien polkujen äärellä näe. Esimerkiksi eläimiä tai niiden jälkiä, tai sitten niitä mielettömiä sienipaikkoja. Ja löytyy sitä mukavakulkuista maastoakin, ainakin paikoin, ja hienoja metsämaisemia.