Neljä uimapatjaa, neljä ukkoa, ja pari päivää aikaa rymytä läpi Usmista. Niin mistä? Selvennetään: Usmi on Hyvinkään Kytäjän pohjoispuolella sijaitseva retkeilyalue, joka kooltaan lähenee Evoa. En ole kovin hyvin perillä Etelä-Suomen retkikohteista, mutta kartalta katsottuna alue on neljännes Nuuksiosta, tai suunnilleen Sipoonkorven kokoinen. Usmi on paikallisten tuntema retkeilyalue, jonka palveluita ylläpitää Hyvinkään kaupunki. Alueesta löytyy netistä interaktiivinen opaskartta, joka auttaa retken suunnittelussa. Palveluina löytyy useita laavuja ja tulipaikkoja. Ennen viime viikkoa en ollut koko paikasta kuullutkaan, mutta sitten Janne Pyykkö mainosti sinne suunnittelemaansa retkeä Avokanoottiyhdistyksen naamakirjaryhmässä. Yksi asia johtaa toiseen, ja perjantai-iltana olin kolmen muun retkeilijän kanssa raahaamassa kamppeita Kytäjärveltä Iso-Haiskarin leiripaikalle päin pitkin metsäteitä.
Retki tehtiin pumpattavilla vesikulkuneuvoilla: kahdella oli kumikanootti (n. 20 kg) ja kahdella packraft (n. 3 kg). Kumikanootit vedettiin kaljakärryillä perässä tai kannettiin selässä, packraftit sen sijaan pakkautuvat pieneen tilaan rinkan sisään. Retkellä sovellettiin Jannen ideaa marraskuisesta melontaretkestä, eli ensin vähän kannetaan kanootteja, sitten melotaan joku pieni järvipätkä, sitten kannetaan kanootti seuraavalle järvelle, ja sitten taas melotaan. Jos järvien välillä kulkee tieyhteys, niin isommat kanootit vedetään kanootin perään sidotun kuljetuskärryn avulla järveltä toiselle. Muuten iso kanootti liukuu metsässä perässä vedettäessä varsin hyvin, kuin ahkio. Tämän tyyppinen melontaretkeily soveltuu erinomaisen hyvin kylmään vuodenaikaan, sillä kanootissa istuessa jaloille tulee helposti vähän kylmä. Kun kanootista nousee puolen tunnin välein pienelle kävelylle, niin jalat lämpiävät kivasti. Ja muukin kroppa. Voi sitten seuraavalla järvellä taas vähän jäähdytellä.
Pienet metsäjärvet ovat mukavia meloa. Ranta on aina lähellä, ja rannassa riittää kaikenlaista katseltavaa. Keloja, kallioita, karpaloita, lahden pohjasta metsään seuraavalle lammelle lähteviä polkuja, ohuen jään peittämiä lahden pohjukoita, vanhoja katiskoita ja niin edelleen. Tuulet eivät metsäjärvillä juuri puhalla, eivätkä laineet isosti liplata. Aurinko kuitenkin lämmittää, jos sattuu sopivasti paistamaan. Metsässä rymistelyn jälkeen järvellä onkin mukava rauhoittua, kelluskella maan ja taivaan välissä hiljalleen eteenpäin rantoja tuijotellen. Zen ja metsässä melomisen autuus.
Retkelle osallistuneista kolmella on netissä blogi: Jannella, Patrickilla ja minulla (siis tämä tässä näin). Vain Mika meloi ja retkeili ilman tausta-ajatuksia retken nettiversiosta. Hauska kuitenkin nähdä, miten eri ihmiset katsovat samaa retkeä eri näkökulmista. Itse pidän tämän tyyppisistä retkistä, sillä melomisen ja kantamisen vaihtelu rytmittää retkeä ja tuo siihen mukavasti vaihtelua. Onhan kanootin yksi tärkeimmistä ominaisuuksista se, että se on helposti siirrettävissä maakannasten yli vesistöstä toiseen. Tällä retkellä pääsin pitkästä aikaa majoittumaan myös kodassa, tällä kertaa kamiinalla varustetussa. Kamiina onkin aivan ehdoton kapine tähän vuodenaikaan ja etenkin vesiretkeilijälle, sillä kota lämpiää illalla ja jäähtyy yöllä siinä missä autiotupakin, ja ruuanlaitot sujuvat mukavasti illoin aamuin kamiinan liedellä. Kodassa voi kuivatella kamppeitaan, ja kotakin kuivuu kamiinan lämmöllä mukavasti pakkauskuntoon aamulla. Ongelma kevytrakenteisessa retkikamiinassa on lähinnä sen korrosionkestävyys, mutta jos on kylmänä vuodenaikana retkeilyä harrastava kaveriporukka, niin kannattaa satsata vaikkapa titaaniseen Goat Stoveen.
