Tampereen uusi retkeilyalue Kintulammella on herännyt eloon! Loppuvuoden 2017 aikana alueelle on rakennettu runsaasti uusia taukopaikkoja ja merkitty reittejä. Paikka sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Tampereelta, Teiskon suunnalla, ja on jo entuudestaan ollut eräänlainen kaupungin retkeilyalue vuokrattavine mökkeineen ja maatiloineen, mutta laajempaan tietoisuuteen se on noussut vasta Kintulammen kehittämishankkeen myötä. Lisätietoja alueesta www.kintulammi.fi.
Kävin sydäntalvella pariin otteeseen tutustumassa Kintulammin maastoihin ja rakenteisiin. Paikka oli toki entuudestaan tuttu, mutta nyt moni asia oli muuttunut. Jo parkkipaikalla minua tervehti hyvälaatuinen opaskartta, ja polut oli selkeästi viitoitettu ja merkitty. Kaukaloisenkalliolle oli ilmestynyt upea laavu, ja toinen Saarijärven rantaan.
Ohessa muutamia kuvia sydäntalven hiihtoretkiltä Kintulammelle. Hieno paikka, sopii monenlaiseen retkeilyyn.
Parkkipaikalta löytyi selkeä opaskartta.
Polkujen viitoitus on tehty selkeästi.
Polkujen märimpiä paikkoja on pitkostettu. Kävijöitä on sen verran, että polut ovat talvellakin käveltävissä.
Kaulamoisen suunnalla maisema koostuu pienipiirteisestä suo-metsä-mosaiikista.
Kaulamoisella uuden nuotiopaikan puuvaja odottaa vielä polttopuita.
Kaulamoinen on pitkulainen rakentamaton järvi, johon pistävään niemeen on tulossa nuotiopaikka.
Kaukaloisen uusi laavu on kevytrakenteinen, mutta tukeva ja tilava.
Kaukaloisen kalliorinteessä viihtyvät männyt.
Metsäisissä ja kallioisissa maastoissa karvapohjasukset toimivat hyvin.
Katusuo on kapea kallioreunainen avosuo, jota on mukava hiihtää.
Kelottunut näre. Keskitalvella päivä jää lyhyeksi.
Sydäntalvella kulkijat ovat vähissä. Tästä meni jänis.
Saapaslampi on pieni suoreunainen lampi Saarijärven itäpuolella.
Tammikuisessa metsässä voi välillä löytyä märkiäkin paikkoja. Tästä ei hiihtämällä yli mennä.
Saarijärven laavu on eräänlainen hybridi, keittokatoksen ja laavun sekoitus.