Syysretki Pallas-Ylläksen kansallispuistossa

Vuosi sitten kävin lokakuun puolivälissä patikoimassa Saariselällä. Ajankohdan sanelivat pitkälti ulkoretkeilylliset syyt, mutta lokakuussa retkeily Lapissa ei ollut kuitenkaan täysin vierasta: olin aikaisemmin samoihin aikoihin patikoinut mm. Käsivarressa ja Koillismaalla. Kun tänä vuonna sitten kesä meni muissa touhuissa, niin johan vain kerkesi taas syksy yllättämään. Niinpä huomasin jälleen lokakuussa varaavani junalippua pohjoiseen.

Lokakuussa lehdet ovat jo pudonneet puista pohjoisessa. Ruskaa voi toki ihailla vielä maaruskan muodossa, mutta kirkkaimman väriloiston aika on takanapäin. Maa saattaa olla jo lumen peitossakin. Päivänvaloa kuitenkin riittää vielä reilusti, aamukahdeksasta iltaseitsemään. Monet retkiseudut kuitenkin hiljenevät ruskan jälkeen, mutta toki syyslomaviikko saa väkeä vielä liikkeelle. Tämä kannattaa huomioida muun muassa matkajärjestelyjä tehdessä.

Kuljettu reitti Google Earthissa.
Kuljettu reitti Google Earthissa.

Retken kohteen valinnan sanelivat seuraavat rajoitteet: saavutettavuus julkisilla kulkuvälineillä, käytettävissä neljä päivää, matkaa noin 55 – 60 km, mieluiten selkeä reitti epämääräisen harhailun sijaan. Plussaa autiotuvista ja siitä, että ei tarvitse kahlata jokien yli. Neljän päivän aikaikkuna myös teki sen, että olisi mukavaa, jos päivistä suuri osa olisi käytössä ulkona olemiseen sen sijaan, että ne istutaan bussissa suuntaan tai toiseen. Ei neljässä päivässä vielä varsinaiseen jutaamismoodiin ehdi ehkä päästä, mutta mukavaan reippailutunnelmaan kuitenkin.

Kohteeksi valikoitui Ylläksen seutu. Ajatuksena oli kävellä Aakenustunturilta Rauhalaan. Polun alkupäähän Totovaaraan pääsi näppärästi taksilla Kittilästä, johon saavuin bussilla. Retkikaveriksi lähti Avokanoottiyhdistyksen touhuista tuttu Chris, joka saapui paikalle lentämällä. Koska Chrisillä oli useampi päivä aikaa käytettävänään, oli hänellä matkasuunnitelmissa jonkin verran pelivaraa. Polulle lähdettiin kuitenkin samaa matkaa.

Tulilla Moloslehdon porokämpän laavulla.
Tulilla Moloslehdon porokämpän laavulla.

Alun perin reittisuunnitelma oli Totovaara – Pyhäjärvi – Äkässaivo – Pahtavuoma – Rauhala. Ensimmäiseksi yöksi jäimme kuitenkin Moloslehtoon laavulle, ja seuraavana päivänä käppäilimme lounastelemaan Pyhäjärven tuvalle. Lounaalla mietimme reittisuunnitelmaa ja kävi ilmi, että olimme eri tahtiin liikkeellä. Tovin kartan ääressä tuumailtuamme päätimme tehdä niin, että lähdin tavoittelemaan alkuperäisen suunnitelman mukaista reittiä, kun taas Chris jäi tutustumaan Aakenuksen – Ylläksen alueen maisemiin vähän maltillisemmilla päivämatkoilla. Näillä eväillä jatkoin matkaa itsekseni kohti Rauhalaa.

Sunnitelman mukaan toisena iltana oli tarkoitus olla Äkässaivon kodalla. Sinne asti en ihan ehtinyt, mutta illan hämärtyessä saavuin Kutujärven päivätuvalle toteamaan tuvan pieneksi, hyväkuntoiseksi ja lämpimäksi. Kaksi kaverusta oli juuri ryhtymässä makkaranpaistopuuhiin nuotiopaikalla. Koska päivännäköä oli vielä vajaa tunti jäljellä ja olin vielä jonkin verran suunnitelmastani jäljessä, päätin lähteä vielä polulle. Äkässaivon sijaan suuntasin kuitenkin Hangasmaan porokämpälle, jonne kerkesinkin ennen iltaseitsemää. Kämpällä ei ole puuhuoltoa, mutta nappasin tuvan läheltä kantoon pari myrskyn pudottamaa oksaa polttopuiksi. Kyllä niillä tupa lämpesi.

Hangasmaan porokämppä ja vanha kota.
Hangasmaan porokämppä ja vanha kota.

Kirkkaan yön jälkeen aamulla maa oli riitteessä. Raikkaassa kelissä jatkoin matkaa Äkässaivolle, joka olikin jo jäässä. Komea lähdejärvi Äkäsjokilaakson sivuhaarassa on hieno paikka, ja jokilaakson maisemakin oli yllättävän jylhä. Auringon kohotessa korkeammalle minäkin lähdin nousemaan ylemmäs, Äkäskerolle, jonne nousu oli yksi retken rankimmista, puhumattakaan sieltä laskeutumisesta. Polku oli kuitenkin hyväkuntoinen ja selvästi merkitty.

Äkäskeron ja sen pohjoispuolisen Mustakeron maisema on varsin miellyttävää, harvaa lakimetsää. Talvella varmaankin komeita tykkypuita. Polun laskeutuessa kohti Pahtavuomaa ympäröivä metsä muuttui sankemmaksi. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun vaelsin sulan maan aikaan selvästi Metsä-Lapin tyyppisissä maisemissa. Pahtavuomalla ihmettelin kahden tuvan yhdistelmää, joista toinen, kamiinallinen Pahtavuoma II näytti olevan lämmityskiellossa ilmeisesti piipun päälle kaatuneen puun takia. Yön vietin vanhassa takallisessa tuvassa. Yöllä satoi jonkin verran, mutta sade lakkasi aamuun mennessä.

Aamu Pahtavuomassa.
Aamu Pahtavuomassa.

Viimeiselle etapille starttasin aikaisin aamulla. Liikkelle lähdin ennen seitsemää, otsalampun valossa. Auringonnousun aikaan olin jo ylhäällä Kolvakeron laella. Polku Rauhalaa kohti kulki vaihtelevissa maisemissa, mukavan metsäisillä vaaroilla ja pienillä tuntureilla. Loppuosaltaan polkua oli kuitenkin linjattu uudelleen, ja jotenkin onnistuin kävelemään ohi vanhasta polusta. Huomasin tämän vasta kun oli jo kävellyt Kesälaelta pitkän matkaa alaspäin, joten päätin jatkaa matkaa ja katsoa mihin päädyn. Lopulta saavutin Kittilä – Muonio –tien noin 3 km Rauhalasta länteen, josta pikitiepatikoinnin jälkeen päädyin vielä tekemään pienen piston Rauhala – Pallas –polulle. Anuntivuoman etelälaidalla ihailin hetken horisontissa siintävää Keimiötunturia, mutta käännyin sitten takaisin ja suuntasin kohti bussipysäkkiä.

Iltapäiväbussi saapui ajallaan ja illan vietin Rovaniemellä saunoen, syöden ja juoden. Yöksi makuuvaunuun ja aamulla heräsin taas Tampereelta. Helppoa tämmöinen kotiovelta vaeltamaan lähteminen. Chrisille vielä kiitokset hyvästä retkiseurasta alkumatkan osalta.