Pienet joet ovat kivoja. Niitä meloessa maisema vaihtuu sutjakkaasti, eikä koskaan tiedä, mitä seuraavan mutkan takana odottaa. Ne ovat myös haastavia, paikoin vaikeitakin. Pienellä joella melonta vaatii akrobatiaa ja taitoa pujotella esteiden yli, ali ja sivuitse. Pienellä joella paras kulkuväline on pieni ja ketterä kapistus, jolla ehtii reagoimaan nopeissakin tilanteissa, ja joka ei juutu kiinni jokaisen joen yli kaatuneen puun alle. Pienellä joella kaikki tapahtuu nopeasti, mikä korvaa osin sen, että tapahtuvat asiatkin ovat usein pieniä. Esimerkiksi kosket ovat sellaisia, no, pieniä.
Viime vuonna kävin Kyrönjoen Koskihäjyjen Anssin kanssa tutustumassa Norijokeen meloen. En enää tarkkaan muista miten, mutta eräänä iltana tapasimme Norijoen säännöstelypadolla, roudasimme toisen auton kohteena olevan sillan pieleen ja lähdimme melomaan. Tarkoituksena oli tuolloin selvitellä joen melontakelpoisuutta. Kirjoitukseni siitä reissusta kuvineen löytyy täältä.
Nyt toukokuussa palasimme isommalla porukalla samalle joelle. Mukana olivat Kyrönjoen Koskihäjyjen Anssi, Helena, Jaana, Laura, Minerva ja Suoku. Tarkoitus oli virkistää muistoja ja täsmentää kartoitusta, sillä joki on mukana Tervareitin jatkohankkeessa, jossa kartoitetaan retkeily- ja melontakohteita Ähtävänjoen vesistön pääuoman ulkopuolisilla alueilla. Norijokihan päätyy lopulta virtaamaan kolmisen kilometriä Ähtävänjokea pitkin, ennen kuin päätyy mereen.
Launtaina 14.5. sää oli varsin pilvinen ja enteili sadetta. Harmaassa maisemassa melontaretkeilijöiden kalusto oli kuitenkin kirkas valopilkku. Keltaisia, vihreitä, punaisia, violetteja ja mustaakin näkyi. Kalusto oli muutenkin vaihtelevaa, sillä mukana oli pitkiä retkikajakkeja, lyhyitä jokikajakkeja, avokanootti ja kumikanootti. Kaluston monipuolisuus johtui siitä, että samalla retkellä melottiin myös Norijoen puolivälissä sijaitseva Kerttuanjärvi.
Koskihäjyt meloivat seuran kajakeilla: joko järvelle hyvin sopivilla retkikajakeilla tai pienillä jokiretkikajakeilla, joissa oli järvikäyttöä helpottava peräevä. Retkikajakit kulkivat joellakin varsin hyvin, ja taipuivat osaavissa käsissä myös hankalissa paikoissa. Parhaimmillaan ne ovat kuitenkin tasaisella vedellä. Jokiretkikajakilla taas sujahtelee esteiden ali ja läpi todella näppärästi, sillä kulkuvälineen leveys ja korkeus ovat sen verran vaatimattomat, että riski esimerkiksi oksistoon kiinni tarttumiseen on pieni.
Itse varasin järvelle sinne sopivan nopean soolokanootin, ja vaihdoin sen sitten joelle ketterämpään kumikanoottiin. Tämä ylimääräinen venkslaus toimi hyvin, sillä kumikanootin ketteryys ja vakaus oli eduksi esteitä raivatessa. Virta ei myöskään pyri kaatamaan kumikanoottia yhtä voimakkaasti kuin perinteistä uppoumarunkoista kanoottia, joten sillä voi touhuta esteiden parissa sahan kanssa hieman huolettomammin, kunhan ei vaan tee sahalla kanoottiin reikiä. Järvellä kova kanootti puolusti paikkaansa, sillä kumipaatti on isoilla vesillä hidas, etenkin jos verrokkina on retkikajakki.
Kerttuanjärvelle lähdettiin Surma-Ahon maisemista paikallisen yhteyshenkilön Esan pihamaalta. Järvellä kierrettiin yhdeksän kilometrin lenkki, ja todettiin se varsin nätiksi, kumpuilevan kulttuurimaiseman reunustamaksi järveksi. Kerttuanjärveä on aikoinaan laskettu ja sittemmin nostettu, mutta se on edelleen alempana kuin aikoinaan. Järven alkuperäisiä rantavalleja on edelleen nähtävissä mm. Pikkusaaressa. Kuivatuksella on kuitenkin saatu lisättyä kylän peltoalaa, vaikka osa pelloista metsää jo kasvaakin. Samassa yhteydessä lienee perattu myös Norijoki, jonka varresta on hävinnyt ainakin yksi pieni välijärvi, Myllyjärvi.
Norijoki on siis joki, joka laskee Kerttuanjärvestä alavirtaan kohti Purmojokea. Ruotsinkieliseltä nimeltään joki on Purmo Norra Å, eli pohjoinen Purmojoki. Eteläinen Purmojoki on sitten se varsinainen Purmojoki. Joet yhtyvät Pedersören Forsbyssä, Purmon ja Pännäisten puolimatkassa. Norijokea on kuitenkin myös Kerttuanjärven yläpuolella, se nimittäin alkaa Lappajärven lähellä sijaitsevan kuivatun Hankijärven ja Tausnevan maisemista, josta se virtaa Ruuhijärveen ja sieltä Kerttuanjärven Joensuunlahdelle. Kerttuanjärven yläpuolinen osuus Norijoesta on tiettävästi melottu myös joskus ainakin Ruuhijärvestä alaspäin, mutta tällä kertaa emme sinne ehtineet.
Kerttualta alaspäin Norijoki virtaa metsäisissä maisemissa. Koska joki on aika pieni, rannalla kasvavat puu yltävät kaatumaan koko joen poikki, mikä tukkii tien ja hidastaa matkantekoa. Tästä ominaisuudesta joku keksi vääntä joen nimen muotoon Puutanurin-joki. Viime vuoden retken jälkeen puiden määrä joessa oli kasvanut voimakkaasti, mikä hidasti jonkin verran matkan tekoa, ja joen ylle oli paikoin kaartunut puita niin komeasti, että seuraavan lumitalven jälkeen joessa on taas entistä enemmän puita kumollaan.
Tavoitteena retkellä oli meloa Norijokea Ålandsforsenin alapuolelle Högbackan läheiselle sillalle. Illan hämäryys kuitenkin pääsi yllättämään, ja lopetimme Sandviksforsenin yläpuolelle, juuri ennen joen koskirikkaampia osuuksia. Hyvä kun lopetimme, sillä ilta ja väsymys alkoi usean tunnin risukossa painimisen jälkeen painamaan päälle, ja majapaikoissa odotti vielä saunan lämmitys ja ruokailu. Ainakaan omassa majapaikassamme emme saunaan saman vuorokauden puolella ehtineet, mutta yhteen mennessä sentään oli pää tyynyssä.
Joen varressa on kohtuullisen hyvä taukopaikka Rensforsenilla, jossa on Saukonpolun eli Utterledenin varressa sijaitseva laavu. Siellä joimme iltakahvit. Jokivarresta löytyi nyt myös toinenkin laavu, vähän huonompikuntoinen eikä niin näkyvä, ilmeisesti yksityinen ja hyvin hylätyn näköinen.
Norijoki ylittää kielirajan metsän keskellä. Metsässä sitä ei juuri huomaa, joki jatkaa virtaustaan kielistä välittämättä. Kuitenkin, tiedossa on, että pian lopetuskohtamme jälkeen jokivarren rydöt loppuvat, sillä jokeen kaatuneita puita on siivottu pois jo Ålandforsenin alapuolella. Sandviksforsenilta eteenpäin oleva osuus siis kannattaa pitää mielessä, sillä ainakin viime kesän perusteella se on varsin hauska ja viehättävä pätkä.
Mitä jäi tältä reissulta käteen? Hyviä hetkiä joella, mukavaa porukkaa ja positiivinen meininki, vaikka homma meinasi rypemiseksi mennäkin. Kävipä jotkut uimassakin melomisen ohessa. Lisäksi saimme tarkkailla lintujen elämää kahlaajista joutseniin. Kiitoksia Anssille ja Esalle käytännön järjestelyistä ja kiitoksia kaikille retkikavereille. Toivottavasti nähdään Norijoella jatkossakin.
