Gubbena på fääland kanåot! Näin voisi luonnehtia tätä iltapuhdetta Norijoen eli Purmo Norra Ån alajuoksun asukki. Kävin nimittäin tutustumassa erääseen pohjalaiseen harvinaisuuteen eli metsässä virtailevaan pikkujokeen kahteenkin otteeseen elokuun alkupäivinä. Tarkoituksena oli selvittää joen melontakelpoisuutta noin ylipäätään, siitä kun ei ole juurikaan tietoa saatavilla. Joki virtailee Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan rajamailla metsäisissä maisemissa pitkät pätkät, mikä on pohjalaisille joille harvinaista, ne kun tuppaavat virtaamaan peltojen keskellä. Jokea sivuaa Utterleden-retkeilyreitti, jonka varrella on laavuja ja taukopaikkoja, ja yksi niistä osuu Norijoen varteen. Pedersören ja Evijärven rajaseutu on myös maisemiltaan Pohjanmaaksi poikkeavaa, alueella on isoja drumliiniselänteitä ja paljon pieniä järviä ja ainakin yhtä paljon vetisiksi soiksi kuivattuja järviä. Hyvinkin saman näköisiä maisemia kuin mitä vaikkapa Lieksan tai Kainuun suunnalla voi nähdä.
Ensimmäiselle reissulle sain houkuteltua mukaan Kyrönjoen Koskihäjyistä ylihäjy Anssi Orrenmaan, jolla on rutkasti kokemusta Ähtävänjoen vesistön reiteistä. Vesistön pääuoma on kuvattu yksityiskohteisesti Tervareitin melontaoppaassa. Ähtävänjoella on myös sivujokia, jotka yhtyvät siihen vasta aivan rannikolla. Näistä suurin on Purmojoki, joka haarautuu Forsbyssä kahtia eteläiseen ja pohjoiseen Purmojokeen. Näistä jälkimmäinen kulkee kielirajan itäpuolella nimellä Norijoki. Se alkaa Evijärven ruuhijärvestä ja virtaa ensin Kerttuanjärveen, josta sitten jatkaa matkaa merelle päin. Melomamme osuus alkoi Kerttuanjärven luusuan padolta, josta käsin melottiin ensimmäiset 8,5 km Sandvikforsenin yläpuolelle Sexsjöhön. Siitä alaspäin 5 km Storöforsenille meloin itsekseni erillisellä reissulla pari päivää myöhemmin, hellepäivän ratoksi.
Joki on varsin mielenkiintoinen. Maisemat ovat metsäiset, paikoin jopa erämaiset. Jokivarressa on joitain pieniä peltoja ja pari mökkiä, mutta muuten matkan varrella on lähinnä jokeen kaatuneita puita, lukuisia pieniä nivoja ja mukavaa virtaa sekä pieniä koskia. Majavan patoja ei ole, kun ei ole majaviakaan, mutta jokeen kaatuneet puut muodostavat paikoin aika mielenkiintoisia esteitä. Pienellä jokikajakilla niistä menee helposti läpi, mutta isompi kanootti vaatii usein maitse kiertämistä. No, pieni jaloittelu tehköön hyvää.
Ylemmällä osuudella haastavimmat kosket ovat Saarikoski, jonka alin osuus on ahdas ja ryteikköinen, sekä Rensforsenin loppumutka. Saarikosken ohitus on helppo tehdä maitse vasemman kautta, metsässä kulkee kanootinmentävä ura. Rensforsenin alamutkan voinee ohittaa maitse oikealta, mutta näppärä laskee sen mutkitellen alas. Rensforsenin laavulla voi ennen kosken loppuosaa pitää pienen evästelytauon.
Alemmalla osuudella kosket ovat pidempiä, haasteita muodostavat lähinnä Sandvikforsenin ja Ålandsforsenin kapeikot ja etenkin jälkimmäisessä niissä lymyävät poikittaiset pajunrungot. Onneksi notkeat pajut antavat periksi, mutta ei tekisi pahaa, vaikka niille näyttäisi sahaa. Ålandsforsen lienee yksi joen pisimmistä koskista; kartalle sitä on merkitty 250 m, mutta todellisuudessa koski on 750 m pitkä. Viimeiset joen yli häiritsevästi kaatuneet isot puunrungot löytyvät noin 300 m Sanvikforsenista alavirtaan olevasta pikkukoskesta, minkä jälkeen isoa puut joessa ei enää näkynyt, tai joen leveydestä johtuen siitä ei ollut haittaa. Ålandetin alapuolella jokeen kaatuneita runkoja on myös siistitty pois.
Norijoki on mukava joki tutkittavaksi ja sopiva melontakohde ryteiköissä ja mukavassa pienessä virrassa viihtyvälle melottavaksi. Mukaan on hyvä varata jonkinlainen saha hankalimpien esteiden poistamiseksi, ainakin kerran piti avata jokeen kaatuneen ryteikön läpi kanootin mentävä reikä ja toisen kerran piti poistaa koskessa poikittain makaava irtopuu. Jos haluaa, niin joella voi tehdä Utterledenin palvelurakenteita hyödyntämällä yöretkenkin, ja kenties meloja törmää joen rantamilla valkohäntäpeuraankin. Kartoitus jatkunee jossain vaiheessa syksymmällä. Siihen asti: råoli paddlasi!
