Iltojen pimetessä on mukava käydä läpi reissukuva-arkistoa ja fiilistellä. Kuten vaikkapa tällä: elokuinen melontaretki Koitereelle vuonna 2013. Kesäinen viikonloppu, sopiva keli ja joutilasta aikaa noin 24 tuntia. Mukana eväät, laavukangas ja rankinen, yöpymiskamppeet ja ruokaa, sekä retkikaverina koira. Retkikohteena Koitereen koillisosan Lutinselkä ja sen rannalla sijaitseva Majaniemi, jossa on yksi Patvinsuon kansallispuistoon liittyvistä telttailualueista, vaikka se puiston rajan ulkopuolella onkin.
Koitere on yksi Pohjois-Karjalan suurista järvistä. Se on hieman Höytiäistä pienempi, mutta huomattavan erämainen. Järvessä on lukuisa määrä saaria, josta suuri osa kuuluu rantojensuojeluohjelmaan. Wikipedian mukaan järvellä on yli 400 km rantaviivaa ja sen keskisyvyys on 6 metriä. Pinnankorkeus on keskimäärin 143 m tasolla, liki 70 m korkeammalla kuin Saimaan pinta, ja Pielisen pintakin jää 50 m alemmaksi. Järvi onkin varsinainen ylänköjärvi.
Lutinselän pohjoisrannalla sijaitsee yksi Koitereen venerannoista, Ertonniemi, joka on varsin sopiva lähtöpaikka järven pohjoisosaan suuntautuville retkille. Ertonniemestä on Majaniemen leiripaikalle matkaa linnuntietä noin 2,5 km, mikä sopii mainiosti pieneksi iltamelonnaksi, etenkin elokuisena täydenkuun yönä: ensin melotaan auringonlaskuun ja sitten täydenkuun valossa perille. Aamulla voi sitten jatkaa vaikkapa Lutinselkää kiertämään. Tai näin me koiran kanssa teimme, minä meloin ja koira ihmetteli, kun suuntasimme Lutinselän etelälaidan saarien kautta itään ja pohjoiseen, ja lopulta seuraavana iltana takaisin Ertonniemeen.
Koitere on säännöstelty järvi. Pamilon voimalaitoksen huoltotöiden vuoksi järven vedenpinta oli kesällä 2013 normaalia alempana, mistä johtuen rannatkin olivat varsin kuivat. Kyseisenä kesänä olisi voinut bongata järven rannalta muinaisjäännöksiä, sillä tiettävästi järven pinta on nykyäänkin melko lähellä sitä tasoa, missä se oli kivikaudella. Koitereen rantojen arkeologisen inventoinnin raportteja löytää netistä hieman haeskelemalla, mutta rannoilta voi löytää kaikenlaista semiarkeologista jäämistöä ilman tarkempiakin tietoja tunnetuista kohteista. Esimerkiksi Majaniemi on nimensä mukaisesti ollut joskus rakennettu paikka, ja järven rantaan hiekkapenkereelle rakennettujen talojen jäännökset ovat sittemmin sortuneet järveen sen säännöstelyn syötyä rantapenkkaa. Matalan veden aikana hiekkarannalta löytyy uunin jäännöksiä, vanhoja tiiliä, keramiikan ja lasin sirpaleita sekä metalliromua. Ilmeisesti alle 100 vuoden takaista jäämistöä, mutta yhtä kaikki, mielenkiintoisia jälkiä ihmisasumisesta.
Lutinselän kuuluisin asuinpaikka lienee Lutinjoen suulla sijaitseva Lutin tasavalta, josta on kuvattu 1960-luvun lopulla dokumenttielokuva. Paikka on nykyään autio kenttä, mutta entisaikoina siellä asuttiin ja elettiin omanlaistansa elämää, erämaan keskellä. Vastaavia asutuksen jäänteitä tapaa Lutin ympäristöstä myös muualta, pääasiassa Lutinjoen alajuoksulta. Sopivia kohteita melontaretken taukopaikoiksi.
Pohjois-Karjalan melonta- ja retkikohteista Koitere on kaikessa laajuudessaan ehkä erämaisin. Sen pohjoispuolella sijaitseva Patvinsuo on Etelä-Suomen suurin suo- ja metsäerämaa, ja kaakkoispuolella sijaitseva Kesonsuo on Pohjois-Karjalan merkittävin luonnontilainen keidassuo. Kesonsuon läpi virtaavan Koitajoen kautta Koitereen vedet yhdistyvät myös Petkeljärven kansallispuistoon. Nämä Ilomantsin ja Lieksan vesistöt muodostavatkin varsin mielenkiintoisen kokonaisuuden, jonka laajuus yllättää.
