Pari vuotta sitten kirjoitin autiotuvista juttua. Tämän jälkeen on retkillä ja reissuilla tullut vastaan lukuisia uusia tupia, joista osa on toki jo vanhastaan tuttuja. Tupia on löytynyt mitä sekalaisimmista lähteistä, peruskartalta ja retkeilyreittiesitteistä, melontakartoilta ja myös vahingossa. Tupien taso on vaihdellut myös, täysiverisistä autiotuvista unohdettuihin taukopaikkoihin, joista aika on hiljalleen jättämässä. Vaatimattomimmat eivät ole juuri kotaa kummempia.
Kuvien autiotuvat edustavat länsisuomalaisia tupatyyppejä: takametsien eräkämppiä, saariston kalamajoja ja kevyitä taukotupia, jotka vastaavat lähinnä päivätupaa. Takametsien avoimet eräkämpät liittyvät usein metsästykseen tai metsätöihin. Suomenselältä löytyy kymmenittäin syrjäisiin takamaihin rakennettuja pieniä ja vaatimattomia metsäkämppiä, joita on käytetty tukikohtina metsän suuntautuneilla eräreissuilla, metsätöissä ja marjastusmatkoilla. Perinne elää edelleen, vaikka vanhimmat näistä ovat jo romahtaneet ja maatuneet, mutta silti uusia tupia nousee tasaiseen tahtiin syrjäisten metsäteiden varsille. Uudemmat ovat tosin usein lukittuja tupia, mutta takamailta löytyy edelleen useita avoimia tupia, jotka toivottavat vieraskirjoineen kulkijan tervetulleeksi piipahtamaan.
Saariston kalamajat puolestaan ovat muisto ajalta ennen moottoriveneitä. Kalastussesongin aikana ei kotiin kylille ehtinyt soutuveneellä joka illaksi, jolloin kalastusreissua varten tarvittiin tukikohtia lähemmäs kala-apajia. Moottoriveneet ovat sittemmin muuttaneet tapaa kalastaa, mutta tuvat seisovat edelleen saarissa ja monet ovat vieläpä erittäin hyvässä kunnossa. Seinistä löytyvien kaiverrusten perusteella vanhimmat ovat yli satavuotiaita. Tuvat ovat nähneet paljon ja monenlaisia kulkijoita, mutta jatkavat edelleen olemassaoloaan erilaisten tahojen huoltamina. Eräät Länsi-Suomen hienoimmista autiotuvista ovat juuri näitä ulkosaariston kalamajoja.
Oheisissa kuvissa on myös joitain tupia, jotka ovat jääneet pois käytöstä. Esimerkiksi Lauhanvuoren vanhoista metsäkämpistä vain osa on siinä kunnossa, että siellä voi piipahtaa turvallisesti taukoa pitämässä. Yksi tuvista, Kärkikeidas, on kuitenkin saanut uuden elämän, kun Metsähallitus on kunnostanut polkujen ja latujen varrella sijaitsevan tuvan autiotupakäyttöön. Tämä on hieno asia. Moni syrjäisempi tupa saanee kuitenkin jatkaa hiljaiseloaan takamaissa, polkujen ulottumattomissa.
Autiotupien bongailu on mielenkiintoista, sillä joskus vastaan voi tulla yllätyksiäkin. Joskus kartalta bongattu harmaa neliö retkeilypolun varrella osoittautuu vanhaksi ladoksi, toisinaan taas paikalla pönöttää avoin tupa, joka toivottaa kulkijat tervetulleiksi. Puomi tien päässä taas kertoo tuvan siirtyneen kesämökkikäyttöön, ja tiheän kuusentaimikon keskeltä löytyvän autiotuvaksi mainostetun vaatimattoman mökin ovessa roikkuva patinoitunut vanha lukko vihjaa, että tuvan omistaja lienee siirtynyt jo ajasta ikuisuuteen.
Aikaisemmassa kirjoituksessa arvelin tupia olevan Suomessa tuhatkunta. Tämä pitää luultavasti edelleen paikkansa, vaikka ensin hieman epäilin, että tokko etelämpänä ihan samaan malliin tupia on kuin pohjoisessa. Parin vuoden aikana kertynyt tieto kuitenkin vihjaa siihen suuntaan, että tupia on etelässäkin, ne ovat vain piilossa ja harvojen tiedossa. Joitain tupakokonaisuuksia on nostettu esiin retkeilyreittirakenteina, mutta suurin osa jatkaa hiljaista elämäänsä takametsien kätköissä. Kiva niihin on kuitenkin aina törmätä, monesti jopa sattumalta.
