Pääsiäisenä päätimme pitkästä aikaa suunnata Kainuuseen, Suomussalmen Hossaan. Vuokrasimme Ison Valkeisen rannalta Villin Pohjolan Hossangin eräkämpän, josta käsin teimme päiväretkiä lähiympäristöön. Itse halusin käydä Julmalla Ölkyllä Suomen pohjoisinta tunnettua kalliomaalausta katsomassa, Värikalliolla myös ja Puukkojärven tuvalla, jossa en aikaisemmin ollut käynyt.
Meillä oli myös pilkkivehkeet mukana. Harmi vain, että tuvan edustan järvi on istutusjärvi, joten sinne olisi pitänyt käydä hakemassa erillinen lupa, ja koska meidän pilkkimiset on tyyliä ”puoli tuntia kokeillaan, jos ei nappaa niin lähdetään hiihtelemään”, niin järvi jäi korkkaamatta. Eräällä metsälammella toki kävimme, mutta laihoin tuloksin.
Hiihtelyn kannalta kelit olivat hankalat. Ensin satoi lämmintä ja tuoretta nuoskalunta, joka tarttui suksen pohjiin, ja sitten tuli niin lämpimät kelit, että hangesta lähti viimeinenkin kanto. Lämpötila pyöri parin pakkasasteen ja kahdeksan plusasteen välillä, mikä teki hiihtelystä välillä haastavaa. Välineitä oli toki mukana: lumikengät, karvapohjasukset, latusukset ja ruotsin armeijan tervatut metsäsukset.
Hieman yllättäen karvapohjaiset sukset olivat näppärimmät, eikä lumi niihin tarttunut sen pahemmin kuin muihinkaan. Oikeastaan siinä vaiheessa, kun ruotsalaisissa oli jo kymmenen senttiä nuoskaa pohjassa, karvasuksilla sai vielä sujutella ihan mukavasti. Seuraavana päivänä latusuksissa oli samaa vikaa, plus että niissä ei ollut lumen irtisaamisen jälkeen pitoa juurikaan. Karvapohjaisilla hiihteli samana päivänä kuitenkin ongelmitta.
Kävin tekemässä pari pitempää hiihtolenkkiä ja muutaman lyhyemmän. Kahtena aamuna suuntasin kalliomaalauksille, ensin Julman Ölkyn maalaukselle Kuusamon puolelle, sitten Suomussalmen puolelle Värikalliolle. Värikalliolla kävin latusuksilla, mutta muuten liikuin Altai Hokeilla. Lyhyempiä lenkkejä hiihtelimme mm. Puukkojärven, Ison Valkeaisen ja Mieskallionvaaran maisemissa. Kelien lämmetessä vaihdoimme sukset lopulta lumikenkiin. Pääsiäinen oli pitkälti pilvinen, mutta sunnuntaina saimme nauttia vihdoin auringonpaisteesta iltapäivän verran.
Mökki oli mukava, sopivasti erillään naapurimökeistä. Vesipaikkaa emme tosin löytäneet, mutta järvivesi oli kirkasta kuin mikä, joten joimme sitä. Naapurissa kävi yhtenä iltana muutama koiravaljakko, jäivät yöksi. Aikansa haukuskeltuaan ja ulvottuaan koirat pistivät nukkumaan, kunnes aamulla taas jatkoivat matkaa. Muikkupuron vieraskirjassa joku oli eräänä aikaisempana yönä kuullut suden ulvontaa, mutta luulen, että valjakkokoirat siellä ovat ulvoneet, kyllä niistäkin ääntä lähtee kun sille päälle sattuvat.
Mukava oli Hossassa käydä myös siksi, että alueestahan on tulossa kansallispuisto vuonna 2017, Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi. Tämä on varsin hieno juttu, joka varmasti nostaa alueen matkailullista statusta. Kainuussahan on varsin vähän kansallispuistoja, vaikka maakunnan luonnosta löytyisi rutkasti kyseisen arvonimen ansaitsevia paikkoja. Suomussalmen matkailulle kansallispuisto on lottovoitto, sillä luontomatkailussa kansallispuisto on eräänlainen tae sille, että alueella on nähtävää ja koettavaa, sekä kunnollinen palvelurakenne. Tämä vetää varmasti uusiakin matkailijoita alueelle. Hossassahan palvelurakenne on jo entuudestaan kunnossa, nähtävää riittää ja tekemistä sekä talvi- että kesäretkeilijälle. Kansallispuisto varmasti nostaa kävijämääriä myös alueelta alkavalla pitkällä Itärajan retkeilyreitillä, joka yhdistää etelään päin kulkiessaan lukuisia pienempiä nähtävyyksiä yhdeksi kokonaisuudeksi.
