Storbötet, Uusikaarlepyy

Kun on pitkään ollut poissa kotiseudultaan ja sitten tulee mahdollisuus käydä siellä aikaisempaa useammin, niin ensimmäisenä sitä menee ja koluaa kaikki vanhat tutut paikat. Poissa vietetty aika on kuitenkin muuttanut sekä itseä että kotiseutua, ja nyt sitä katsoo ehkä eri näkökulmasta. Tuttuihin asioihin on tullut mukaan ripaus eksotiikkaa. Ehkä ulkopuolisesta näkökulmasta on helpompi nähdä seudussa jotain ainutlaatuista, mikä jää paikalliselta helposti näkemättä. Ainakin haluan ajatella niin. Tämä rikkaus mielessä olenkin tonkinut viime aikoina mahdollisuuksien mukaan synnyinseutuani.

Rannikolla asutus on keskittynyt jokilaaksoihin. Jokilaaksojen välissä on korkeampia maita, jotka ovat usein kallioisia. Kallioisten selkien väliset notkelmat ovat enemmän tai vähemmän soistuneita. Kalliot ovat yleensä helppokulkuisia ja kasvavat lähinnä kitukasvuista mäntyä, koska maaperä on lähes pelkkää kiveä. Nämä kalliot ovat tyypillisiä rannikolle, ja niitä tapaa ihan merenrannastakin, mutta myös kauempaa merestä. Yhtä kaikki, hyviä kulkumaita ja omalla tavallaan kiehtovia. Tämä on sitä paikallista eksotiikkaa.

Yksi tälläinen korkean maan paikka on Storbötet Uudenkaarlepyyn Pensalan kylän eteläpuolella. Jepuan ja Oravaisten välillä sijaitsevassa kylässä on monenlaista aktiivista toimintaa, ja kylässä on menossa paraikaa kylän kehittämishanke, jonka tiimoilta kylää koskevaa infoa löytyy myös netistä. Kylän sivuja lueskelemalla selviää mm. että kyläläiset ovat merkinneet kylän lähistölle useita retkipolkuja. Hyvä niin, ne laajentavat sopivasti kylän pinnassa Lillbötetissä olevaa pururataverkostoa. Retkipolkuja pitkin löytää tiensä mm. Storbötetin kolmiomittaustornille, vanhalle kultakaivokselle, tai mystisille kiviraunioille. Poluilta löytyy myös tulisteluun sopiva pieni kota Suckholmshällanista, ja hieman reittiään varioiden voi vierailla vanhan kesätien varrella sijaitsevassa päivätuvassa.

Valitettavasti retkipolkujen reittikartta on vielä työn alla, joten toistaiseksi polut pitää etsiä maastosta jalan. Mutta sepä sopii vallan mukavasti itsenäisyyspäivän ohjelmaksi, pieni tutkimusretkeily. Ilman karttaa, ilman eväitä, ilman otsalamppua, ilman tietoa siitä, montako kilometriä käveltävää mahtaa tulla. No, tosiasiassa taskussa oli kyllä GPS ja kännykässä ledivalo, joten ihan ilman mitään apuja en ollut matkassa. Mielessä oli myös arvio, että ehkä kymmenkunta kilometriä tulee käveltävää. Lisäksi ihmisen parhaat ystävät pitävät huolen, että jos päättää palata omia jälkiään takaisin, niin latu löytyy pimeässä ilman luntakin.  Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut, vaan pääsi taas leikkimään löytäjää.