Saariston laidalla Raippaluodossa

Merenkurkun saaristo on Suomen rannikon pohjoisemmista saaristoista suurin. Vaasan eteläpuolelta Oravaisiin ulottuvalla alueella rannikon edustalla on noin 2500 km2 laajuinen merialue, jonka sisään mahtuu sekä suojaista sisäsaaristoa, kohtuullisen suojaista ulkosaaristoa sekä suojatonta ulkosaaristoa. Pohjoisempana rannikolla on vielä Kokkolan saaristo, noin 600 km2 laajuinen saaristoalue, mutta siitä pohjoiseen saaristot ovat pienialaisia ja kohtuullisen suojattomia. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että Linnansaaren kansallispuiston pinta-ala vesistöineen on noin 250 km.

Merenkurkun saaristo jakautuu oikeastaan useampaan eri saariryhmään, joista suurin ja monessa mielessä kaunein on Raippaluoto. Selkämeren ja Perämeren rajan muodostava saariryhmä tarjoaa oivalliset olosuhteet merellä melontaan useastakin syystä. Vedet ovat matalia ja kivisiä, joten veneliikenne rajoittuu pääosin muutamille väylille. Saaria on paljon ja tiheässä. Sisäsaaristo on suojainen. Retkeilyrakenteita löytyy, ja villiin leiriytymiseen sopivia paikkoja myös. Alueelta on olemassa kunnollinen melontakartta. Alue on helposti tavoitettavissa. Kohtuullisen eteläisestä sijainnistaan huolimatta alueen luonto on pohjoinen, mikä näkyy maisemassa kynttiläkuusikoina ja käkkäräkoivikoina.

Kävin viime vuonna tekemässä Raippaluodon sisäsaaristossa lenkin kumikanootilla. Ei ihan optimaalinen menopeli merelle, mutta sisäsaaristossa toimiva. Koska tällä kertaa halusin kiertää saaria myös ulkomeren puolelta, niin kulkupeliksi valikoitui melontaseuran retkikajakki. Liikkeelle lähdin Paniken venerannasta, josta meloin Björkögrundetiin Västersbådanin kalamajalle. Sieltä jatkoin itään Lappörania kohti, sen pohjoiskautta kiertäen, ja Storbådanin kalamajalla taukoa pidellen. Storbådanilta meloin etelään Sondasörenille, jossa piipahdettuani päätin kuitenkin mennä Slåttskärin laavulle yöksi. Slåttskäristä tein pienen iltalenkin Panike – Björköby -retkireittiä pitkin, ja aamulla jatkoin Björkörenin vuokratuvan ja Wargiksen autiotuvan kautta takaisin Panikeen. Matkaa kertyi noin 36 km.

Retken positiivisimmat havainnot koskivat seudun kalamajoja ja Björkögrundetin suojaista ulkosaaristoa. Kalamajat ovat hyväkuntoisia ja siistejä, ja kelpaavat hyvin yöpymiseen. Björkögrundet taas on maisemiltaan kiehtova suojainen saarilabyrintti ison veden äärellä, maisemiltaan avara ja kivinen. Matka sen pohjoispuolella sijaitseville Valassaarille olisi saaresta toiseen hyppimällä hyvällä kelillä helppo, huonommalla säällä haastava. Hankaluuksia retkellä aiheuttivat kiviset rannat, kajakin kanssa liikkuessa rantautumispaikkoja ei tahtonut kovin helposti löytyä. Minulle melonta on tapa päästä paikkoihin, joihin on muuten hankala mennä. Rantaudun usein ja tykkään käydä katsomassa näkymiä myös muualta kuin veden pinnan tasosta. Melonta on keino tehdä tämä mukavasti ja helposti, mutta jos rantautumisesta tulee hankalaa, niin se sotii tätä ajatusmallia vastaan. Monellakin rannalla sopivin tapa rantautua olisi ollut mereen hyppääminen ja rantaan kahlaus. Muuten kajakki oli varsin toimiva kapistus, etenkin aallokossa melontaan. Kajakkia pakatessa tuli kuitenkin ikävä avokanootin pakkaamisen helppoutta. Kaikkea ei voi saada.

Retki vahvisti mielikuvaani Merenkurkun saaristosta oivana melontakohteena, jossa pärjää olosuhteet huomioiden sekä avokanootilla että kajakilla. Merikohteeksi paikka on myös varsin turvallinen, sillä saaristossa saarien väli on useinkin 100 – 200 m luokkaa, ranta ei siis ole kaukana. Usein vedet ovat niin matalia, että rantaan voi yksinkertaisesti kahlata. Palvelutaso ei toki yllä Saimaan parhaiden kohteiden tasolle, eli huussit ja tulipaikat ovat vähän vaatimattomampaa tasoa, mutta toisaalta Järvi-Suomeen verrattuna pohjoinen merisaaristo on eri tavalla eksoottinen paikka.