Kolovesi on Järvi-Suomen melontakohteiden aatelia. Hiljainen, sokkeloinen, upeita rantakallioita, hienot leiripaikat, mahtavat maisemat, lukuisia kalliomaalauksia ja muita kivikauden jälkiä sekä mahdollisuus bongata saimaannorppa tekevät paikasta ykköskohteen viikonlopun melontaretkelle tai osana pidempää retkeä Heinäveden reittiä seuraillen. Meillä kesäisestä melontaretkestä Kolovedelle on tullut tietynlainen perinne, sillä vaikka se ei sijaitse Pohjois-Karjalassa, se on Joensuusta katsottuna yksi lähimpiä kansallispuistoja. Sinne on helppo mennä, mutta toisaalta se on Joensuun maisemiin verrattuna aivan jotain muuta. Poissa on Pyhäselän rantojen tasaisuus ja pusikkorannat; maisemat muistuttavat pikemminkin Inarijärveä tai Turun saaristoa. Saimaata parhaimmillaan.
Heinäkuun puolessavälissä kävimme taas meloskelemassa Kolovedellä. Vesi oli lämmintä ja aurinko paistoi, mikäpä sen mukavampaa. Yövyimme Lohilahdessa ja Syväniemessä, ja kävimme ihmettelemässä Vaajasalon sokkeloisia vesiä ja rantoja. Norppia ei tällä kertaa havaittu, mutta majavia kylläkin ja kuikkia, komea vihreänkiiltävä koppakuoriainen ja kaiken huippuna pimeässä hohtava kiiltomato: Lohilahden leiripaikalla juuri ennen nukkumaanmenoa käppäilin kohti huussia, kun huomasin mättäällä vihreän hohteen. ”Kas, joku on jättänyt ledivalon päälle tuohon mättäälle”, oli ensimmäinen aikalaistulkinta tästä hienosta pienestä luontoilmiöstä. En ollut ikinä aikaisemmin semmoista nähnyt. Pakko siitä oli kuva ottaa.
Sitten vähän koottuja selityksiä: Kalliomaalauksia bongailtiin Havukanvuorella ja Ukonvuorella, jonka 50 cm korkeata tikku-ukkoa en vieläkään luonnossa havainnut. Varmuuden vuoksi otin seinämästä kuvia, joista yhdestä ukon kuvan kotona vihdoin bongasin; olen luultavasti neljä kertaa käynyt ukkoa etsimässä, ja aina hämmentynyt opastaulun ohjeista, jotka neuvovat etsimään maalausta vasemmalta, kun maalaus on opastauluun nähden oikealla. Opastaulun takana oleva epämääräinen maalaus ei ole se, mistä taulu kertoo. Ilman taulua maalaus olisi luultavasti löytynyt aikaisemmin, nyt se on edelleen näkemättä luonnossa. Ensi kerralla sitten?
Retken jälkeen kotosalla Koloveden kulttuuriympäristön inventointiraporttia selaillessani huomasin, että Havukkavuorella olisi ollut lisääkin maalauksia, joten sinnekin pitää vielä joskus palata. Ja Vieruvuori on vielä kokonaan näkemättä. Ensi kerralla Kolovelle matkaan kuitenkin jostain kauempaa, sillä tämä retki oli tällä erää viimeinen melontaretki, mikä Joensuusta käsin tehtiin. Loppukesä on nimittäin mennyt muuttokuormia pakkaillessa, ja seuraavia melontaretkiä suunnitellaan sitten joskus syksymmällä Tampereelta käsin.
