Kermajärvi, Heinävesi

Tyyni järvi iltavalossa.
Tyyni järvi iltavalossa.

Kesäisessä Suomessa yksi hienoimpia asioita ovat järvet, meren ohella. Järvi-Suomesta löytyisi koluttavaa vaikka kuinka pitkäksi aikaa, kun vain malttaisi koluta. Lappi ja keskiyön valoisat yöt vievät usein voiton pitkää retkeä suunnitellessa, mutta ehkä joskus kannattaisi katsoa vähän lähemmäs. Esimerkiksi Saimaaan vesistöalueelle, josta löytyy useita laajoja erämaisia alueita, jotka soveltuvat erinomaisesti vesiretkeilyyn vaikkapa kanootilla. Hyvänä runkona retkelle voisi olla vaikkapa Heinäveden reitti Kuopiosta Savonlinnaan, joka sivuaa mm. Kermajärveä, Kolovettä, Joutenvettä ja Linnansaarta. Näistä ainoastaan Joutenvedeltä ei löydy valtion ylläpitämiä virallisia leiri- ja tulistelupaikkoja, mutta esimerksi Kolovedellä leiripaikat ovat järjestään upeilla paikoilla ja hyvin varusteltuja.

Kolovedeltä pohjoiseen sijaitsee Kermajärvi, joka on Saimaata noin neljä metriä korkeammalla ja yhdistyy siihen Kerman kanavan ja kosken kautta. Järven halki kulkee valtion maista koostuva niemien ja saarien sokkelo, joka on omiaan kanoottiretkeilyyn. Hoidettuja tulipaikkoja saaristossa on kolme, joista Vasarasaaren tulipaikan yhteydessä on myös laavu. Järvelle pääsee useastakin paikasta, esimerkiksi Karviosta, Kermasta tai Heinävedeltä. Periaatteessa sinne voisi päästä junallakin Heinäveden kautta. Oiva kohde siis, ja lähellä. Kuitenkaan siellä ei ole tullut aikaisemmin käytyä. Miksi? En ymmärrä, sillä kohde on hyvä vaihtoehto saman suunnan kansallispuistoille, ja on ehdottomasti käymisen arvoinen.

Koska Kermajärvestä oli tullut eräänlainen kynnyksen takana oleva paikka, päätimme tehdä tällä kertaa toisin. Tai joku muu kuin minä päätti. Vuokrasimme mökin Karvion läheltä ja pakkasimme kanootin ja retkikamppeet mukaan. Yhdistimme mökkeilyn ja melonnan, ja tulos oli tämä: pitkästä aikaa retki jonnekin uuteen paikkaan, josta jäi oikeasti vaikuttunut olo. Kermajärvi on kuin pienoisversio Kolovedestä, mutta maustettuna vanhalla saaristolaiselämällä.

Kalliorantojen ja metsäisten saarten sokkelosta löysimme hienojen luonnonmaisemien lisäksi kolme valtion mailla sijaitsevaa autiotilaa. Kuka niitä hoitaa, en tiedä, mutta ainakaan tiloille rannasta vieviä polkuja ei ole aikoihin kävelty. Tilat ovat kuitenkin merkittäviä kulttuuriympäristöjä, ja niiden ympäristö kertoo ajasta ja elämästä saaristossa aikana, jolloin autotie pihaan ei ollut vielä selviö tai elämän perusedellytys. Tulee mieleen ajatus, että jos Kermajärvellä olisi kansallispuisto, niin näiden tilojen kesäasukkaiksi olisi maksavia lammaspaimenia varmasti jonoksi asti. Nyt pihapiirien tunnelma oli uneliaan pysähtynyt, kasvien vallatessa pikku hiljaa pihamaan ja pellot, lahottajien vallatessa rakennuskannan. Paljon on menneestä kuitenkin vielä jäljellä.

Viikonlopun jälkeen tulee väkisinkin mieleen ajatus, että jospa tänä vuonna perinteinen vaellusretki korvautuisikin vesiretkeilyllä. Ehkä Heinäveden reitin varrelta löytyy vielä jotain muutakin yhtä kiehtovaa ja pysäyttävää?