Isojärvellä melomassa

Tänä kesänä minulla on ollut huono tuuri melonnan suhteen. Intoa melontaan kyllä olisi, mutta kaiken maailman kremppojen vuoksi en ole pystynyt vesillä juuri käymään. Yksilapaisella en pysty juuri nyt lyhyitä nautiskeluhetkiä pidempään melomaan.

Elokuun puolivälissä kävin kuitenkin melomassa. Kohteena oli Kuhmoisissa sijaitseva Isojärven kansallispuisto, jonka Renusaaressa sijaitseva laavu oli houkutellut minua jo pitkään. Kulkuvälineenä oli soolokanootti, jota meloin jälleen Nessmuk-henkisesti kaksilapaisella melalla.

Lähtötunnelmia: harmaa keli, tihkusadetta ja kosteaa.
Lähtötunnelmia: harmaa keli, tihkusadetta ja kosteaa.

Melana oli avokanoottiin sopiva 250 cm pitkä säätölapainen mela. Edellisretken grönlantilaismela jäi kotiin, koska se on avokanootilla melontaan liian lyhyt, vain 220 cm. Mela voisi olla vielä pidempikin, mutta sellaisten saatavuus on rajallista. 250 cm kuitenkin riittää, ja on vielä kohtuullisen kevyt melottava.

Avokanootissa istutaan korkeammalla kuin kajakissa, ja avokanootti on rungoltaan leveämpi. Tästä johtuen melalta vaaditaan suurempaa pituutta kuin kajakissa. Avokanoottiin sopivat esimerkiksi kalastuskajakkeihin suunnitellut melat, joissa pituutta on tavallisia meloja enemmän. Käyttämäni Aqua Boundin Manta Ray hybrid-mela on kuitenkin tavalliseen kajakkiin suunniteltu mela, josta nyt sattuu olemaan saatavilla myös erityispitkä malli.

Renusaarta kiertäessäni tuli vielä päivän viimeinen sadekuuro ja kasteli kunnolla.
Renusaarta kiertäessäni tuli vielä päivän viimeinen sadekuuro ja kasteli kunnolla.

Varamelana mukana oli tavanomainen yksilapainen, jolla tunnelmoin jonkin verran myös. Pääasiassa meloin kuitenkin kaksilapaisella, sillä tällä hetkellä se sopii minulle paremmin. Kulkuvälineenä soolokanootti kuitenkin toimi hyvin, se on nopea ja sillä on helppo rantautua milloin minnekin. Myös pakkaamisen ja purkamisen helppous on toista luokkaa kuin kajakissa, vaikka toisaalta avoin rakenne kerää vettä etenkin sateella.

Liikkeelle lähdin Nokipohjan venerannasta. Meloin sateessa Isojärveä Ouninpohjan suulle asti, jossa kävin tauolla pienessä saaressa. Sieltä palailin takaisinpäin järven toista laitaa, ja rantauduin Renusaareen, jossa yövyin laavulla. Renusaaresta jatkoin seuraavana päivänä Luutsaaren vanhalle kalatorpalle. Luutsaaren kierron jälkeen palailin takaisin Renusaareen, ja sieltä siirryin Kalalahdelle, jossa poikkesin laavulla jutustelemassa ja katselemassa maisemia. Lopulta palailin takaisin Nokipohjaan.

Iltatunnelmaa laavulta. Ketään muita saareen ei ilmestynyt, joten olin yön yksikseni.
Iltatunnelmaa laavulta. Ketään muita saareen ei ilmestynyt, joten olin yön yksikseni.

Isojärvi on oivallinen viikonloppuretkikohde myös melojalle. Järvi on yllättävänkin iso, ja mahdollistaisi pidemmätkin retket, mutta järven rannasta löytyy vain kaksi leiripaikkaa, Renusaari ja Kalalahti. Järven eteläosassa virallisia taukopaikkoja ei ole. Puiston alueella ei leiriytyminen ole sallittua muualla kuin hoidetuilla tulipaikoilla, ja puiston ulkopuolisissa osissa on jonkin verran kesämökkejä. Tarkasti karttaa tutkimalla järven eteläosista saattaisi löytyä jokamiehen oikeuden nojalla kelvollisia leiripaikkoja, etenkin jos mukana on vaikkapa jälkiä jättämätön riippumattomajoite.

Tällä kertaa yövyin rankisessa laavussa. Mukana oli myös riippumatto, mutta kerkesin kotiutumaan sateen aikana laavuun niin hyvin, että päätin yöpyä siinä. Muita retkeilijöitä ei saaressa näkynyt. Renusaaren laavu on sijoitettu oivallisesti ilta-aurinkoon päin, eli paikka sopii auringonlaskujen ihailuun. Nytkin aurinko kultasi pilvet joksikin aikaa sään kirkastuessa sateisen päivän jälkeen.

Aurinko kultasi taivaanrannan ennen himmenemistään.
Aurinko kultasi taivaanrannan ennen himmenemistään.

Isojärven maisemissa on paljon samoja elementtejä kuin itäisemmän Suomen järvikansallispuistoissa. Pitkät kapeat lahdet, korkeat kallioiset rannat ja hankalakulkuinen maasto ovat yhteisiä piirteitä esimerkiksi Koloveden kanssa. Suhteelliset korkeuserot jäävät Isojärvellä tosin hieman pienemmiksi. Tasaiset leiripaikat ovat kuitenkin Isojärvelläkin kiven takana.

Isojärven kansallispuisto oli 22. käymistäni Suomen kansallispuistoista, jos mukaan lasketaan ne, jossa olen jalkautunut ja käynyt patikoimassa. Sipoonkorvessa käydessäni se ei vielä ollut kansallispuisto ja Hossa muuttuu kansallispuistoksi vasta ensi vuonna, joten ne eivät ole listalla mukana. Vielä riittäisi siis koluttavaa.