Retkeillessä tulee usein törmättyä leiri- ja taukopaikkoihin, joista löytyy retkeilijöitä varten tehtyjä rakenteita. Laavuja, nuotiorinkejä, tupia, pöytiä ja penkkejä, pitkoksia. Yksi yleisimmistä on hirsinen pöytä-penkkiyhdistelmä, joita löytyy useimmilta taukopaikolta. Pöytä-penkkiyhdistelmä on tukeva alunen sekä ruuanlaittoon, ruokailuun että kamppeiden selvittelyyn. Rinkkakin on usein mukavampi nostaa selkään penkin päältä kuin maasta.
Kesälomareissulla polttopuuhommissa törmäsin puupinossa puutavaraan, joka oli karkeudeltaan sitä luokkaa, että sillä voisi harjoitella hirrenveistoa. Asiaa oli pohjustettu jo keväällä Tampereen ammattiopiston Hirsitalonrakennuskurssilla Kurussa, ja työvälineistöä löytyi sopivasti kotipuolesta, joten eikun hommiin vaan. Koska käsillä ei ollut mallikappaletta eikä semmoista esittävää kirjallisuutta, eikä kunnon pääsyä internettiinkään, niin pöydän malli piti kehitellä omassa päässä, muistinvaraisesti. Puutavaran rajallisuus pakotti myös optimoimaan mallia jonkin verran. Haussa oli tukevuus, erilliset jalat maakosketuksen minimoimiseksi, sekä kirveellä veistetyn kaltainen ulkoasu. Mittatarkkuuteen pyrin varauksissa ja salvoksissa, mutta muuten mitoilla ei ole niin väliä, toleranssi pituuksien ja hirrenpäiden suoruuden suhteen oli pari senttiä sinne tänne. Vatupassilla hain toki pohjan tasaiseksi, vaikka se ei lopullisissa kuvissa aina siltä näytä. Sama koskee pöydän pintaa ja penkkejä: moottorisahalla halkaisu tuotti lievää propelliefektiä, jota sitten kompensoitiin kirveellä ja hallitulla vinoudella.
Käytetyt työkalut olivat moottorisahaa lukuun ottamatta käsityökaluja, sisältäen kuorimaraudan, petkeleen, tappikairan, kirveen ja puukon. Lisäksi oli käytössä vatupassi ja teräsharpista ja timpurinkynästä tehty varo ja rullamitta, tukkisakset ja vänkäri. Materiaalina käytin kuusitukkia, josta osa oli pystyynkuivunutta ja osa vähän tuoreempaa. Tuoreempi ei ollut mitään priimaa, mutta ajanee asiansa näin harjoitusmielessä tehtävään työhön. Koska puu oli pyöreää eikä pelkkaan sahattua, valikoitui nurkkatyypiksi kaikkien kesämökkinurkkien äiti eli koirankaula tai ämmännurkka tai latonurkka, miten vaan. Helppo veistää, mutta tukevuus ei ole samaa luokkaa kuin hienommilla nurkilla.
Työhön meni noin neljä päivää. Hitaus johtui osin siitä, että malli kehittyi vasta työnteon aikana, ja siitä, että kun kerran pystyynkuollutta kuusta aloin kuorimaan, niin siihen sai käsipelillä kulumaan helposti parikin päivää. Lisäksi tarvikkeita joutui haalimaan milloin mistäkin. Kun puut oli kuorittu, niin loppuosa olikin jo helppoa, vain piirtämistä ja sahaamista, sovittamista ja säätöä. Viimeinen niitti pöytä-penkkiyhdistelmästä vielä puuttuu, sillä tapitus on vielä tekemättä. Se tulee eteen sitten, kun laitos siirretään loppusijoituspaikkaansa.
