Hälltrådi, Uusikaarlepyy

Uudenkaarlepyyn Pensalasta löytyy aktiivinen kyläseura ja kylän takamailta hyviä ulkoilumaastoja. Kylän ympäristöstä löytyy useita erittäin hyvin merkittyjä retkeilyreittejä. Osa reiteistä on melko vasta merkittyjä, mutta noudattelevat suurelta osin vanhoja jo pitkään käytössä olleita polkuja. Valitsin poluista yhden, noin 4 km mittaisen Hälltrådin, jonka kartoitin OutdoorsFinlandin reittikartoituskurssin lopputehtävänä joulukuun lopulla 2015.

Reitin kartoitus joulukuussa onnistui mukavasti. Lunta ei vielä ollut, mutta maa oli osin jäässä. Kartoitusretkeen yhdistin käynnin Storbötetin näkötornilla, jonne jätin pienen kameramodulilla varustetun Raspberry Pi -tietokoneen kuvaamaan timelapse-filmiä. Ajatuksena oli kuvata auringonlasku metsän yltä katsottuna. Idea oli ihan hyvä, mutta toteutuksessa on vielä toivomisen varaa. Joka tapauksessa, ensimmäinen RasPi-pohjainen timelapse-elokuvani.

Raspberry Pi:n kameramoduli on kiinteätarkenteinen viiden megapikselin kennolla varustettu, muutaman vuoden takaista kännykkäkameraa vastaava laadultaan. Noin 25 euron hinta modulista on toki hintava, kun vertaa sitä koko Raspberry Pi -tietokoneen hintaan, mutta toisaalta, kokonaisuus on edelleen halpa maastoon yksin jätettäväksi. Linssi on tarkennettu kiinteästi siten, että se on terävyysalue alkaa metrin etäisyydeltä, mikä näkyy videossa yleisenä suttuisuutena, etualalla kun ei ole mitään mikä näkyisi terävänä, ja taustassa kaikki pehmenee. Horisonttikin on vinossa. Mutta tästä on hyvä jatkaa.

Kameraa ohjaavan Python-skriptiin sovelsin Fotosynin raspilapsecam.py -skriptiä, josta lopulta päädyin käyttämään vähän muokattua versiota. Skripti on lisätty Raspbianin Crontabiin, joten se alkaa pyörimään heti kun koneen käynnistää. Hallitun sammuttamisen ilman näyttöä ja näppäimistöä sain aikaan jumpperilla, joka maadoittaa yhden GPIO-pinneistä, jota skriptini sitten tutkii ja sammuttaa koneen hallitusti kun pinnit on kytketty.

Kartoitusretkeni ei kestänyt aivan auringonlaskuun asti. Niinpä kävin päivänvalon riittäessä tutkimassa vanhan Vakkurin – Pensalan välisen kesätien pohjoisosan sijaintia. Kun sekään ei riittänyt, söin eväitä autossa parkkipaikalla auringonlaskun jälkeen pimeyttä odotellen. Sinisen hetken aikaan käppäilin takaisin näkötornille kameraa hakemaan, ja läntisen horisontin pimenemistä odotellessa kuvasin tornia ja maisemaa tornista kuunvalossa. Torni on ilmeisesti vanha kolmiomittaustorni, mutta sen verran matala, että ylös tohtii kiivetä, vaikka tikapuut vähän vanhahtavat ovatkin. Ylhäältä näkeekin sitten pitkälle ympäristöön, seutu kun on kohtuullisen tasaista. Oiva paikka auringonlaskujen ihailuun.

Storbötetin torni on myös Pensalan retkeilyreitistöjen varrella. Polku olisi jatkunut vielä vanhalle kultakaivokselle, mutta pimenevässä illassa en sinne enää lähtenyt yrittämään. Horisontin pimennyttyä sammutin kameran ja lähdin täydenkuun valossa kotia kohti.