Tampereen seutu on siitä mukava, että vaikka sen väkiluku on yli 300 000 asukasta, niin asutus on melko keskittynyttä. Tästä seuraa, että kaupungin lähimaastoista löytyy myös useita asumattomia metsäalueita, jotka soveltuvat mainiosti ulkoiluun. Yksi suurimmista löytyy kaupungin länsipuolelta, Nokian ja Ylöjärven väliseltä metsäiseltä ylänköseudulta.
Nokian Saaristo eli Kaakkurilampien alue sijaitsee noin 15 km Tampereen rautatieasemalta länteen, Nokian kirkonkylän ja Porintien pohjoispuolella, ja se on kooltaan noin 6 x 3 km. Se koostuu kahdeksasta erisuuruisesta alueesta jotka yhdessä muodostavat Kaakkurilampien Natura-alueen. Aluerajausten sisältä löytyy laskujeni mukaan ainakin 22 eri kokoista järveä tai lampea. Lammet muodostavat rikkonaisen ketjun, joka ainakin kartalta katsottuna näyttäisi muodostavan varsin mukavan näköisen metsämelontakohteen. Alueella on lukuisia polkuja ja siellä täällä kulkee myös metsäteitä. Retkeilijöitä ja ulkoilijoita palvelevia rakenteita ovat Koralliriutan laavu ja Kivikeskun tulipaikat. Alue on helposti tavoitettavissa Nokian kirkonkylältä päin tulevalta tieltä käsin.
Saariston nimi taitaa liittyä alueen kalliosaarekkeisiin. Maasto on vaihtelevaa, kumpuilevaa moreenimaastoa, jota elävöittavät vesistöt ja kalliosaarekkeet. Paikalliset korkeuserot ovat parin kolmenkymmenen metrin luokkaa, ja paikoin maisemia pääsee ihailemaan hieman ylempääkin. Tampereen seudun korkeusmallista näkee, että alue on yksi seudun korkeimmista, ylänköseutua siis. Vesistöjen pinnakorkeudet vaihtelevat noin 140 ja 160 m välillä, mikä näkyy myös ympäröivässä maisemassa: rannat ovat karuja ja enemmän tai vähemmän Lappilaisen näköisiä. Paikoin tulee mieleen Vätsäri.
Koska Tampereen seudulle satoi taas hetkeksi hieman lunta, piti valoisaa joulukuista talvipäivää päästä ihmettelemään ihan ajan kanssa. Niinpä pakkasin eväät reppuun ja suuntasin Nokialle. Olin bongannut alueen kartalta joskus syksyllä, mutta en ollut ehtinyt siihen vielä tarkemmin tutustumaan. Ensikäynnin perusteella paikka on kuitenkin ehdottomasti käymisen arvoinen, juuri sopiva lähiretkikohde lyhyempiin ja miksei vähän pidempiinkin retkiin. Näinkin lähellä kaupunkia sijaitsevaksi paikaksi alue oli yllättävän hiljainen, liikenteen melua ei juuri kuulunut, eikä kyllä näkynyt juuri muita kulkijoitakaan. Jalanjälkiä tuoreessa hangessa toki joillain polunpätkillä näkyi, mutta pitkät pätkät astelin lumen peittämiä polkuja. Virallisille tulistelupaikoille asti en ennen pimeää ehtinyt, joten keittelin lounaan Kalliojärven rantamaisemissa. Pimenevässä illassa hipsin Saariston komeita kalliomaita ja lohkareikkoja kierrellen takaisin kohti Heinijärveä, josta liikkeelle lähdin.
