Pyöräretkeilyyn kuuluu perinteisesti retkipyörä, tarakka ja sivulaukut. Etu- ja takatarakan yhdistelmällä mukaan mahtuu neljä sivulaukkua, joissa kulkee vaivattomasti saman verran tavaraa kuin rinkassa. Hyödyntämällä tarakanpäällisen ja ohjaustangon, mukaan saa tavaraa enemmän kuin tarpeeksi. Tällä yhdistelmällä pyörä kulkee mukavasti asfaltilla noin 15 km/h vauhdilla vaikka maailman ympäri.
Viime vuosien trendi pyöräretkeilyssä on maastopyöräretkeily eli alkukielellään bikepacking. Siihen liittyy polkujen ja sorateiden ajaminen, kevyt retkivarustus ja pyörän rungon hyödyntäminen ikään kuin rinkkana. Backpacking + biking = bikepacking.
Bikepackingille ei ole tiettävästi suomenkielistä vastinetta. Maastopyöräretkeily voisi olla sellainen, mutta bikepacking ei rajoitu vain maastopyörään, sitä voi tehdä vaikka ohutrenkaisella maantiepyörällä maantietä pitkin. Bikepackingin ja pyöräretkeilyn ero on myös häilyvä, sillä myös maastopyöräretkellä voi hyödyntää tarakkaa ja sivulaukkuja. Olennaisinta lienee tietty minimalismi ja tavaran pakkaaminen pyörään siten, että painavat tavarat sijoittuvat keskelle ja kevyet ääriin. Pelkillä sivulaukuilla painavia asioita tulee väistämättä myös ääripäihin, mikä heikentää pyörän käsiteltävyyttä poluilla. Lisäksi itse laukut ovat kevytrakenteisia, koko bikepacking-setti tankolaukkuineen, runkolaukkuineen ja satulalaukkuineen painaa vähemmän kuin tyhjä sivulaukku, eikä tarakkaa tarvita välttämättä lainkaan.
Bikepacking-varustuksessa satulalaukun ja tankolaukun kiinnikkeineen saa nykyään jo edullisesti kaupasta, mutta runkolaukuissa varminta on askarrella se itse. Näin saa laukun, joka käyttää tarjolla olevan tilan mahdollisimman hyvin. Itse askarrellessa voi myös rakentaa laukkuun mieleisensä taskut. Väistämättä itse tehdessä tulee myös kevyempi kuin useimmat kaupan laukut, sillä itse tehdessä turhat (ja työläät) yksityiskohdat karsiutuvat.
Runkolaukun askarteluun löytyy hyviä ohjeita mm. Bikepacking.com -sivulta, esim. täyskoon tai osakoon laukkuihin. Materiaalit voi valita mielensä mukaan, ja esim. vedenpitävyyden osalta kannattaa käyttää tervettä harkintaa: kosteudenarat tavarat voi pakata vedenpitävästi laukun sisään erillisillä pakkauspusseilla, jotka on helppo uusia niiden rikkoutuessa. Täysin vedenpitävää halutessaan kannattaa tutustua esim. Ortliebin tai muiden valmistajien valmiiden laukkujen mallistoihin.
Runkolaukun askartelu alkaa piirtämällä rungon keskikolmion aukko paperille, joka toimi kaavana. Tähän suunnitellaan sitten vetoketjujen ja taskujen paikat ja mietitään saumavarat ja muut yksityiskohdat. Itse suunnitteluvaiheeseen saa helposti kulumaan saman verran kuin laukkujen toteutukseen, sillä yksityiskohtia tulee yksinkertaiseenkin laukkuun aika paljon, ja niistä jokainen on mietittävä valmiiksi ennen ompelua.
Kun suunnitelma on valmis, voi hankkia tarvittavat tarvikkeet. Itse käytin Eurokankaasta hankittua keskiraskasta PU-pinnoitettua ripstop-nylonia, Bauhausista löytynyttä nylon-remmiä, Tampereen vaahtomuovista hankittua isoa YKK-vetoketjua, Eurokankaasta hankittua Coats nylbond -lankaa ja Killinkosken tehtaanmyymälästä ostettua tarranauhaa kiinnikkeitä varten. Tarranauhoissa kannattaa ottaa huomioon, että ne ovat kuluvia osia. Tästä syystä tein laukkuun nylon-remmistä nauhakujaston, johon erilliset kiinnikkeet on helppo pujottaa. Tämä mahdollistaa myös kiinnikkeiden vaihtamisen uusiin tarpeen vaatiessa.
Tarvikkeiden hankinnan jälkeen leikataan kankaasta suunnitelman mukaiset palat ja ryhdytään kokoamaan laukkua pala kerrallaan. Sivupaneeleihin ommellaan vetoketjutja jos halutaan taskuja, niin rakennetaan ne ennen sivupaneelin kokoamista. Mikäli päätypaloihin tulee nauhakujasto, se on helpompi ommella paikoilleen ennen sivupaneelien liittämistä. Päätyjä kiinnittäessä kannattaa jättää päätaskun vetoketju auki, jotta valmiiksi ommellun laukun saa käännettyä sen kautta nurin.
Jos laukkuun haluaa sisään tilanjakajia, ne voi koota tarranauhakiinnityksellä osina paneeleita kootessa. Itse ompelin ne jälkikäteen valmiiseen laukkuun. Tilanjakaja pitää asiat laukussa paremmassa järjestyksessä ja estää sitä pullistumasta liiaksi keskeltä.
Laukkua kootessa ompelin saumat kaksinkertaisesti, eli ensin sauman kiinnitys ja sitten tikkaus. Näin tulee siisti sauma joka kestää hyvin vetoa. Jos haluaa pelata varman päälle, voi saumat tuplatikata. Varsinkin valmista laukkua tikatessa kannattaa varmistaa, että ommeltavana on tosiaankin vain se osa laukusta, mikä pitääkin, eikä neulan alle päädy jokin laukun sellainen osa, jonka ei kuulu olla siellä. Virheompelut voi toki purkaa, mutta pinnoitettuun kankaaseen jää tässä tapauksessa rivi reikiä vedenpitävyyttä heikentämään.
Laukun kiinnikkeet on helppo ommella sarjatyönä, ja tarranauha helpottaa ompelua, kun se pitää itse itsensä paikoillaan. Muuten kannattaa käyttää nuppineuloja osien esikiinnitykseen, ja kiinnittää nuppineulat siten, että nuppi jää ompelusuunnassa ompelijaan päin.
Kun suunnitelmat ja materiaalit on kasassa, valmiin laukun ompeluun menee arviolta yksi arki-ilta. Tuloksena on kohtuullisen edullinen varuste, joka sopii omaan pyörään hyvin. Itsetehtyyn laukkuun voi antaa vaikka ikuisen takuun, ja reklamaatiot on helppo toteuttaa katsomalla peiliin. Jos laukku menee käytössä rikki, niin hankituilla taidoilla sen voi myös korjata. Runkolaukun valmistuttua voi jäähdytellä ompelemalla vaikkapa ohjaustankoon kiinnitettävän varustehaarniskan melontasäkkiä varten.
