Off-road -melontaa Murhinsalossa

Iso-Valkeainen siintää horisontissa.
Iso-Valkeainen siintää horisontissa.

Murhinsalo kuulostaa pahalta paikalta. Iso, syrjäinen metsäalue, jossa pääsee hengestään? Ja vieläpä vanhaa vienalaiskylien nautinta-aluetta, josta löytyy lukuisia järviä, lampia ja pieniä joki- ja koskipätkiäkin. Vanha vesireitti Suomussalmen Vuokkijärveltä (188,9 mmpy) valtakunnan rajalla sijaitsevalle Vuokkijärvelle (234,4 mmpy) kulkee alueen läpi ja on toiminut vesireittinä Kainuusta ja Suomesta Vienan Karjalaan. Näitä seutuja reissasi Kajaanin vuosinaan myös Lönnrot, kun suullista kansanperinnettä keräsi. Mikäpä sen kiehtovampi kohde pienelle melontaretkelle kauniina kesäpäivänä?

Eerikki Rundgrenin Retkimelonta-kirjan mukaan Yli-Vuokin alueella on kiva pieni melontareitti, joka koostuu järvistä ja niistä yhdistävistä joki- ja koskipätkistä. Sopiva lähtöpiste reitille on Alanteenjärvellä, jossa on veneenlaskupaikka, ja siitä voi lasketella alaspäin vaikka Suomussalmelle asti, tai ainakin Siikakoskelle, jossa reitti alittaa Suomussalmelta Kuhmoon vievän maantien. Kuulostaa kivalta. Reitti on merkitty kohtuullisen helpoksi.

Näillä tiedoilla päätimme suunnistaa kyseiselle vesistölle, mutta alaspäin laskettelun sijaan suuntasimme ylävirtaan, sillä halusimme nähdä Murhijärven ja sen kalasaunat. Retken edetessä huomasimme, että Murhinsalon ja Vuokin järviketju mahdollistaa pienin maataipalein nousun yhtä järvi- ja jokiketjua ylös, ja toista järvi- ja jokiketjua alas. Samankaltainen kuvio on teoriassa mahdollinen myös alempana Yli-Vuokin järvialueella ja sen pohjoispuolisilla Kevättijärvien ja Aittojärven vesillä, jossa pientä jokipätkääkin on ihan huomattava määrä (Porrasjoki – Isojoki). Lisäksi Murhijärvestä ylöspäin Kuivajärven vienalaiskylään pääsee yhtä jokea pitkin, ja parin kilometrin mittaisen tiepätkän tai vaihtoehtoisesti alle kilometrisen maastotaipaleen jälkeen on teoriassa mahdollista laskea kanoottinsa Hietajärveen ja sieltä alas Hietajokea pitkin takaisin Murhijärveen. Itse asiassa joku kanoottiporukka oli Hietajärveltä alas laskenut, Murhijärven laavun vieraskirjan mukaan.

Koska meillä ei ollut haluja laskea kapeita, kivisiä ja vähävetisiä koskia alaspäin, päädyimme tekemään lähes ympyräreitin, eli aloitimme Putikon rannasta, meloimme Kivijärven eteläpäähän, nousimme meloen ja liinojen avulla Murhijoen ja melomme Murhijärven laavulle, josta kävin tutustumassa Hoikan järven maisemiin polkua pitkin. Murhijärven Saunasaaren kalasaunoilla kävimme ihastelemassa hienoa hirsiarkkitehtuuria, jonka jälkeen suuntasimme Pienen Murhijärven länsipäähän, josta vedimme kanootin maakannaksen ja suon yli Iso-Valkeaiselle. Maakannakselle on merkitty karttaan puro, mutta näin kesäaikaan kyseessä on lähinnä kostea painanne. Lähellä kulkee kuitenkin vanha polku, jota on selvästi käytetty vesien välillä siirtymiseen, joten kannoimme ja vedimme kanootin sitä pitkin. Iso-Valkeaiselta Pieni-Valkeaiselle vievä puro on myös hyvin teoreettinen, lähinnä hauenpoikasille sopiva, joten vedimme kanootin suon poikki Karhujärvelle, josta laskeva puro oli parin sadan metrin matkalta melottavissa. Lopulta päädyimme Murronmaan metsätien päähän, josta oli tarkoitus patikoida pari kilometriä takaisin Putikolle. Ystävällinen paikallinen kalamies tarjosi kuitenkin autokyydin Putikon levikkeelle, joten autonhakureissu sujui kuin vettä vain. Leppoisalla päivätahdilla melottiin vajaat 10 km, vedettiin kanoottia koskia pitkin ylöspäin noin puoli kilometriä ja maakannaksia ylitettiin noin 800 m.

Reittikartta Murhinsalon päiväretkeltä.
Reittikartta Murhinsalon päiväretkeltä. Kartta-aineisto Maanmittauslaitoksen, sovitettu Garminin GPS-laitteisiin Teemu Peltosen toimesta, kartat.hylly.org

Retki oli ikään kuin maistiainen siitä, mitä seutu voisi tarjota. Periaatteessa alueella voi tehdä liki 100 km mittaisen melontaretken siten, että lähtö- ja päätepisteen väliin ei jää kuin noin 2,5 km mittainen tienpätkä, eikä samaa vettä tarvitse meloa kuin Murhijärvellä ja pieni pätkä Palojärvellä. Matkan varrelle sattuu laavuja, tulipaikkoja, vuokratupia ja Kuivajärvellä Domnan pirtti, jonka yhteydessä lienee majoitusmahdollisuuksia. Lisäksi osa alueen järvistä on niin kirkasvetisiä, että kelpaavat luultavasti sellaisenaan juomavedeksi.

Ohessa kuvakavalkaadia Murhinsalon päiväretkeltämme, mukana Kaisa ja kaksi koiraa.