Montserrat lienee ranskaa (tai ranskansukuista katalaania?) ja tarkoittaa hammasvuorta. Nimi on varsin kuvaava, vuori on tosissaan hammastettu jos jonkin näköisillä pystyssä sojottavilla ulokkeilla. Osa näyttää peikon päiltä, osalla taas on selvä ihmishahmo. Ei ihme, että vuorella ovat viihtyneet jo ammoisista ajoista lähtien milloin minkäkin uskonnon harjoittajat. Vuori nousee noin 1236 m korkeuteen, ja vuoren rinteiltä löytyy jos jonkinlaista hermiittiä ja santuaaria. Merkittävin uskonnollinen ja matkailullinen keskittymä on kuitenkin Montserratin benediktiiniläisluostari, jonne pääsee Barcelonasta (yllätys yllätys) junalla! Noin 40 minuutin junamatkalla on yksi vaihto, ja ylös mennään kapearaiteisella ratasjunalla, joka mutkittelee vuoren rinteitä. Perillä odottaa valtava kompleksi, jossa on luostarin ja katedraalin lisäksi hotelli, ravintoloita, kauppoja, posti, ja runsaasti kaunista arkkitehtuuria varsin erikoisessa paikassa, valtavien kivipaasien varjossa. Vuoren alarinteillä näkyvät valtavat lohkareet kertovat karua kieltään siitä, että mikään ei ole ikuista, paitsi ehkä eroosio, joka ajan mittaan nakertaa tämänkin vuoren maan tasalle.
Montserratin luostarilta lähtee lukuisa määrä polkuja, osa tasaisia ja osa jyrkkiä. Maisemat ovat useimmiten huikeat, sillä jo lähtötaso on vuoren rinteessä satoja metrejä korkeammalla laakson pohjaa. Ylöspäin vie portaiden ja polkujen lisäksi myös funicularia, junamainen vuoristohissi. Moni nousee vuorelle ylös sillä ja laskeutuu sitten alas polkuja pitkin. Itse tekisin mieluusti toisin päin, sillä ylösmeno harvemmin on ongelma, toisin kuin alastulo, joka joskus käy jalkojen päälle. Niin kävi nytkin, vuorelta laskeutuessa alkoi vasen polvi pikku hiljaa kipeytymään ja parin päivän päästä se olikin jo tulehduksesta turvonnut. Ei aivan suunniteltu päätös reissulle, mutta näitä sattuu.
