Melonta on sitä, kun vesillä liikutaan lihasvoimalla naama menosuuntaan. Voiman välittämiseen veteen käytetään käsissä pidettävää melaa. Muut asiat ovat sitten enemmän tai vähemmän tyyliseikkoja.
Aloitin melonnan 2000-luvun alussa Oulun Seudun Melojissa. Tuolloin meloin etupäässä kajakilla. Sitä seurasi muutaman vuoden jakso, jolloin asuin paikkakunnilla, joissa ei ollut melontaseuraa. Tuolloin hankin inkkarin, Welho Arctic 16:n. Sillä melottiin sitten pitkään hyvin rauhallisesti, muutaman kerran kesässä, lyhyehköjä retkiä tehden, sekä Kainuussa että Järvi-Suomessa. Inari taisi olla pohjoisin paikka, missä tuolla inkkarilla käytiin.
Vuonna 2010 liityin Joensuun Kauhojiin ja kävin kertauksen vuoksi kajakkimelonnan kurssin. Satunnaisen kajakoinnin lisäksi aloin innostumaan tosissani avokanoottimelonnasta, ja 2013 myin Arcticin pois ja ostin tilalle 16-jalkaisen Venture Prospectorin. Samana vuonna liityin avokanoottiyhdistykseen ja aloin tarkemmin perehtymään avokanoottimelonnan teknisiin jujuihin. Innostuin Bill Mason -tyyppisestä soolomelonnasta. Touhu vei mennessään, ja syksymmällä hankin kakkoskanootiksi tsekkiläisen kumikanootin, Palavan, hieman erityyppisiä retkiä varten.
Tampereelle muutto 2014 tarkoitti taas melontaseuran vaihtoa. Koska olin ollut myös Joensuun ladun jäsen, liityin luontevasti Tampereen taivaltajiin. Tämä tarkoitti myös eräänlaista vanhojen taitojen verestämistä kajakkirintamalla, vaikka melonkin edelleen pääasiassa avokanootilla. Vuonna 2014 saadun polvivamman jälkeen melonta alkoi kiilaamaan patikoinnin ohi retkeilymuotona.
Melon siis retkeilyllisistä näkökohdista. Avokanootti sopii tähän hyvin, sillä minusta on mukava rantautua usein, milloin kiipeilemään kallioille, milloin muuten vaan. Avokanootissa on kajakkia helpompi käsitellä kameraa, ja siellä voi tarvittaessa käyttää myös jalustaa. Tai ainakin se mahtuu mukaan. Vaan eipä silti, kajakilla aaltojen seassa tanssiminenkin on varsin hauskaa puuhaa.
Melonta on siitä kiva retkeilymuoto, että se tuo kohteet paljon lähemmäs. Kun pitkä patikkaretki vaatii yleensä siirtymistä napapiirin pohjoispuolelle, niin melontaretkiä voi tehdä ihan etelässäkin, kotikulmilla. Tuttukin maisema on vesiltä monesti aivan toisen näköinen.
