Kevät oli ja meni ja kesäkin ehti jo tulla. Ennen kesäisempiä juttuja kelpaa vielä muistella Katalonian patikointeja, etenkin kun niistä aiheutui lopulta toiselle polvelle sen sortin harmia, että rinkkaretkille ei hetkeen ole asiaa. Onneksi kesällä luonnossa voi liikkua muutenkin kuin jalan, ja yleensä se on jopa mukavampaakin. Mutta ensin paluu menneisyyteen ja Pyreneiden kevääseen: patikkaretki El Tagalle, noin 2040 m korkealle patikoimalla huiputettavalle vuorelle, joka sijaitsee noin kahden tunnin junamatkan päässä Barcelonasta pohjoiseen, Ribes de Freserin kaupungin itäpuolella. Samaisesta kaupungista pääsee junalla ylös Val de Nuriaan, sekä varsin idylliseen Queralbsin kiviseen kylään. Mukavia patikointimaastoja löytyy ympäristöstä runsaasti, vaikka patikkaoppaat keskittyvätkin kuvaamaan Pyreneiden komeampia reittejä, jotka sijaitsevat vähän lännempänä. Rata Barcelonasta Tour De Caroliin Ranskan rajalle mahdollistaa kuitenkin pääsyn vuoristoon edullisesti julkisilla kulkuvälineillä, ja vieläpä kohtuullisen usein liikennöivin vuoroin. Huhtikuussa myös monet liki kolmen kilometrin korkuiset vuoristoalueet ovat vielä lumen peitossa, kun taas parin kilometrin korkeudessa alkaa olemaan jo sulaa ja kuivaakin maata.
Nousu El Tagalle kestää rauhallisella tahdilla noin viisi tuntia, ja takaisin pääsee noin kolmessa. Matkaa tulee noin 16 km, nousua noin 1100 m ja ilmeisesti saman verran tullaan alaspäin. Polku alkaa pienenä loivasti nousevana kylätienä, muuttuu jossain vaiheessa hiljaiseksi peltotieksi, joka sitten sukeltaa viileisiin lehtipuu- ja mäntymetsiin, joista se ajan mittaan putkahtaa ylös alppiniityille. Tien loputtua polku jatkuu ylöspäin niittyjä pitkin, reittimerkinnät ovat harvassa ja välillä mennään lähinnä uskon varassa. Pienillä metsä- ja puskapätkillä polku on kuitenkin näkyvä, ja riemukasta on myös löytää keskeltä paljakkaa nurmen seasta 20 cm halkaisijaltaan oleva kivi, jossa on maalattuna reittimerkki. Yleensä merkit hukkuvat turpeen sekaan, mutta paikoin kiviä on nosteltu päällekkäin. Loppua kohti polku jyrkkenee, ja viimeinen kilometri mennään piikkilanka-aitaa seuraillen. Huippu on kuitenkin palkitseva. Hyvällä säällä Tagalta näkee kauas, mm. lännessä siintävä Pedraforca (”kivinen haarukka”) näkyy komeana horisontissa. Myös Ranskan rajan liki kolmikilometriset huiput näkyvät komeana muurina pohjoisessa. Idässä taas maisemaan hallitsevat ystävällisen näköiset loivat pikkuvuoret. Matkan varrella on luontonähtävyyksien lisäksi mm. sodan aikaisia bunkkereita, olisiko kentien Espanjan sisällissodan? Ja koska ollaan katolisessa maassa, löytyy huipulta yhtä sun toista kristillistä rekvisiittaa. Pyhiinvaellusta tämäkin.
