Tulenteko on yksi tärkeimmistä erätaidoista. Ilman tulta ei ole lämpöä eikä lämmintä ruokaa. Tulentekovälineinä nykyretkeilijällä on usein tulitikut, sytkäri tai jonkinlainen raavittava kipinäpuikko. Ennen muinoin puolestaan mukana kuljetettiin tuluksia, eli tulusrautaa ja piikiven kappaletta. Nykyvälineistä kipinäpuikot ovat lähimpänä näitä entisaikain välineitä, molemmat tarvitsevat avukseen materiaalin, jolla kipinä otetaan talteen ja muunnetaan tuleksi. Tulitikuille ja sytkärille riittää esimerkiksi tuohi, mutta kipinä tarvitsee jotain muuta.
Ennen kipinä vangittiin taulaan. Taula tehtiin taulakäävän huokoisesta sisuksesta: käävän kuorimisen, pillien poiston ja koivuntuhkalipeässä liottamisen jälkeen sitä nuijittiin ja venyteltiin, jolloin lopputuloksena saatiin säämiskämäinen levy, josta tarpeen mukaan repäistiin pieni palanen tulenteon apuvälineeksi.
Taulan ohella käytettiin katajankuoresta kierrettyä sytykepalloa ja tuohirullaa: katajankuori syttyy helposti ja tuoheen siirrettynä liekki on helppo viedä nuotioon.
Nykyretkeilijä voi käyttää taulan korvikkeena esimerkiksi tamponia. Tamponit ovat huokoisia ja auki revittynä syttyvät palamaan pienestäkin kipinästä. Tamponi valmistetaan huokoisesta puuvillasta tai selluloosasta, josta taulakin koostuu. Taulaa onkin käytetty sytykkeen ohella imukykyisenä haavatyynynä. Yle Turku on julkaissut videon tamponin käytöstä taulana.
Taulakäävän irrottaminen puusta kuuluu hieman yllättäen jokamiehen oikeuksiin. Ympäristöministeriö on Maaseudun tulevaisuuden mukaan 2012 julkistanut jokamiehen oikeuksia koskevan raportin, jossa otetaan myös kantaa kääpien keräämiseen. Asiaa on käsitelty erityisesti pakurinkeräyksen näkökulmasta. Pakuri ei ole kääpä samassa mielessä kuin taulakääpä, sillä pakuri on eräänlainen puun kasvain. Siitä syystä pakurin kerääminen vaatii aina maanomistajan luvan. Taulakääpä puolestaan on itiöemä ja vertautuu esimerkiksi herkkutattiin. Jos käävän voi irrottaa puuta vahingoittamatta, sen saa jokamiehen oikeudella tehdä.
Taulakääpä on yksi suomen yleisimmistä käävistä ja kasvaa koivun rungolla. Taulan tekoon kannattaa käyttää tuoretta kääpää, ei kuollutta. Hyviä paikkoja kääpien löytämiseen ovat koivuvaltaisten metsien hakkuut, joiden jäljiltä löytyy usein maahan jätetyistä hylkypuista kääpiä. Näitä kerätessä ei ole riskiä puun vahingoittamisesta.
Käävän olisi hyvä olla mahdollisimman iso. Pienestä käävästä taulaa kertyy vähän, sillä poistettava pillistö vie enimmän osan käävän tilavuudesta. Käävän muotokin merkitsee: kupera kääpä on ilmeisesti parempi kuin lättänä, ja epäsäännöllisen muhkurainen kääpä voi koostua kahdesta yhteenkasvaneesta käävästä, jolloin käävän sisällä voi olla välikerroksina pillistöjä tai kuoren jäänteitä. Käävän keräämisessä on aina jonkin verran yllätysmomenttia mukana, mutta silmä ja tuntuma kehittyy ajan mittaan tässäkin lajissa. Itse olen kääpien kerääjänä aivan täysi noviisi.
Käävän käsittely aloitetaan kuorimalla se. Seuraavaksi poistetaan pillistö tylpän veitsen avulla. Pillistön irrotus vaatii jonkin verran voimaa, joten terävän veitsen kanssa riskinä on käteen viiltäminen tai taulan vahingoittaminen. Pillistö on rakenteeltaan kovempaa kuin käävän sisus, joten siitä ei saa taulaa tehtyä, vaikka materiaali sama onkin.
Seuraavaksi liotetaan kääpää pari päivää koivuntuhkalipeäliuoksessa. Otetaan desilitra koivuntuhkaa ja sekoitetaan litraan kylmää vettä. Otetaan kuorittu ja pillistetty kääpä ja laitetaan se likoamaan liuokseen. Parin päivän päästä nostetaan se pois, huuhdellaan ja puristellaan kuivemmaksi.
Kosteaa käävänsisusta voidaan nyt takoa ja kaulia siihen sopivalla pulikalla. Tavoitteena on venyttää ja vanuttaa kääpä noin 3mm paksuiseksi huokoiseksi levyksi, taulaksi. Kääpä venyy ja vanuu helposti, ja noin tunnin käsittelyn jälkeen tuloksena pitäisi olla pehmeä säämiskämäinen levy, joka sitten jätetään kuivumaan.
Päivän kuivunutta taulaa voi vielä pehmitellä puristelemalla ja vääntelemällä sitä sormin, minkä jälkeen se on valmis käytettäväksi. Käytössä levystä irrotetaan noin kynnen kokoisia paloja, joihin isketään kipinä. Kipinä sytyttää taulan hehkuun, jonka avulla voidaan sytyttää sytykkeisiin liekki.
Taulan valmistus on helppoa, ja sen voi tehdä alkeellisissakin oloissa. Käytännössä se on toki mukavinta tehdä jossain kuivassa paikassa, mutta mikään ei estä valmistamasta sitä leiriolosuhteissa. Sen verran valmistautumista taulan teko toki vaatii, että koivupuuta olisi hyvä olla poltettuna tuhkaa varten, ja jokin joutilas astia olisi hyvä olla. Kotioloissa koivuntuhkan voi korvata ruokasoodalla.
Valmista taulaa voi säilyttää vaikkapa nahkaisessa tuluspussissa. Kovin tarkkaa säiltys ei ole, esimerkiksi muoviin umpioiminen on tarpeetonta. Riittää, että taula ei pääse kastumaan. Noin nyrkin kokoisesta käävästä saa reilun kämmenen kokoisen levyn taulaa, josta sytyttelee kymmeniä nuotiota. Jos kolmesti päivässä tulistelee, niin kyllä sillä parin viikon tulet tekee.
Kuvissa olevat käävät on kerätty metsätöiden yhteydessä, jos joku sattuu moottorisahan jälkiä ihmettelemään. Jokamiehen oikeudella kerättäessä kääpä pitäisi irrottaa ilman sahaa, puuta vahingoittamatta.
