Pyöräily

Pyöräily on mukava laji. Yleisen hyötyliikunnan ohella pyöräily on myös hyvä harrastus, ja sitä voi tehdä arkenakin helposti. Itse olen flirttaillut pyöräilyn kanssa vuosikaudet, mutta varsinainen hurahtaminen lajiin tuli vasta maastopyörän hankinnan myötä muutama vuosi sitten.

Olen tehnyt joitain pitkiä pyöräretkiä maantiepyörällä. Sekin on mukavaa, mutta vaatii maastoilta ja maisemilta aika paljon. Tai oikeastaan se vaatii hiljaisia mutkittelevia teitä jossain mielenkiintoisilla seuduilla. Maantiepyöränä pitkillä matkoilla olen käyttänyt nojapyörää, sillä tavallisella pyörällä polkeminen maantien laidassa on minusta turhan puuduttavaa. Nojapyörällä mukavuuslisä ja erilainen näkökulma auttaa pääsemään yli siitä, että maantiepyörällä on sidottu maantiehen ja autojen seassa ajeluun.

Nojapyörä on oivallinen pitkän matkan pyörä erityisesti tasaisemmille ja tuulisemmille seuduille.

Maastopyörä on kuitenkin se väline, millä pyörälenkillä pääsee eroon liikenteen melusta ja rekkojen seassa puikkelehtimisesta. Maastopyörällä ei tarvitse laskea kilometrejä eikä keskinopeuksia, riittää kun katsoo, montako tuntia tuli oltua metsässä. Suomen kattava metsäautotieverkosto toimii maastopyöräilijälle eräänlaisena runkoverkostona, jota pitkin on helppo hankkiutua hienoillekin paikoille.

Maastossa ajaessa vauhdinkaan ei tarvitse olla niin iso kun se jo tuntuu. Jos vastaan tulee joku tylsempi pätkä, niin maastopyörällä se on nopeasti ohitettu.

Lauhalasta Spitaalijärvelle vievää metsätietä Kiviharjun maisemissa. Oivallista pyöräretkimaastoa.

Maastopyörää voi käyttä myös pyöräretkeilyyn. Siihen on Suomessa oivalliset mahdollisuudet metsäteiden ansiosta. Mukaan voi ottaa kamppeita kevyesti tai painavasti, riippuen retken pituudesta ja maastosta. Markkinamiehetkin ovat löytäneet seikkailupyöräilyn, ja nykyään maastopyöriin saa kattavasti niin sanottuja bikebacking-laukkusarjoja, joilla lastattuna pyörällä voi edelleen ajella ketterästi maastossa. Vaihtoehtona on hankkia tarakka ja maantielaukkusarja; metsäteitä ajellessa maastoajo-ominaisuuksien heikkeneminen ei juuri tunnu.

Pikkuteitä ajellessa on aina mahdollisuus myös yllätyksiin: tien varresta saattaa löytyä mukava laavu tai muu taukopaikka, upea järvimaisema tai joku muu paikallistason nähtävyys. Olen metsäteiden varsilla törmännyt mm. lukuisiin autiotupiin, kotiin ja laavuihin, joita ei välttämättä ole merkitty edes kartalle.

Urridafoss, Islannin vesirikkain putous. Tämä löytyi ihan vahingossa, ohi ajaessa huomattiin, että tuolla on joku nähtävyys kun pikkutieltä oli kyltit P-paikalle.