Islanti, tulen ja jään maa. Ainoa paikka maailmassa, missä valtameren keskiselänne kulkee kuivalla maalla. Saagojen saari ja Skyrin kotimaa. Skandinaavisista kielistä alkukantaisimman kotimaa. Asukasluvultaan pienin pohjoismaa, joka on kuitenkin tuottanut Björkin ja Sigur Rósin kaltaisia pop-musiikin supertähtiä. Tuliperäinen saari, jossa laava purkautuu jäätiköiden alle ja aiheuttaa valtavia sulavesitulvia tai pöllähtää vulkaanisena tuhkana korkealle ilmakehään. Saari, jossa ei kesälläkään ole hyttysiä. Paikka jossa olen aina halunnut käydä.
Islannin matkan valmistelut ovat olleet pitkät. Aloitin taustatyön jo 2004, kun hankin saarelta kattavat tiekartat, ja kaivoin netistä tietoa saaren nähtävyyksistä. Maa oli ehdokkaana Oulun yliopiston retkeilevien partiolaisten Soopa ry:n juhlavaelluksen kohteeksi, ja olin mukana Islanti-ryhmässä tekemässä taustaselvittelyjä. Tuolloin ei kuitenkaan tärpännyt, mutta kipinä jäi kytemään. 11 vuotta myöhemmin, tasavuosien lähestyessä liekki syttyi uudelleen, kun aloin miettimään, että minne haluaisin ainakin kerran elämässäni matkustaa. Vastaus oli helppo, ja niinpä varasimme lentoliput Islantiin.
Reilun viikon mittaisen matkan ohjelmaksi valikoitui pyöräily. Pari vuotta sitten kävimme autoilemassa Irlannissa, ja vaikka paikka oli varsin kiehtova, niin autossa istuminen kävi pitkän päälle rasittavaksi. Se väsyttää henkisesti, mutta fyysinen rasitus koostuu lähinnä istumisesta. Autoilu on siinä mielessä luonnoton tapa lomailla, että illalla ruoka maistuu samalla tavalla kuin reippaan ulkoilun päälle, mutta juuri mitään ei ole tullut kulutettua. Ei kiva, kyllä lomalla pitää saada liikuntaa. Niinpä varasimme polkupyörät Bike Companysta Reykjavikista viikoksi. Niiden selästä tutustuimme pieneen osaan tästä kiehtovasta ja monipuolisesta saaresta.
Retkeä varten varustauduimme lataamalla GPS:ään Islannin kartat Openfietsmap.nl:stä, ja toki pakkamaalla mukaan pari 10 vuotta vanhaa tiekarttaa ja viisi vuotta vanhan Lonely Planetin. Jälkimmäisten tiedot olivat osin vanhentuneita, mutta niillä pääsi alkuun. Pyörävuokraamosta saimme tuoreimman version erittäin monipuolisesta ja informatiivisesta Cycling Map Iceland -kartasta, joka kertoi teistä niiden liikennemäärät, ylämäkien jyrkkyydet, korkeimpien kohtien korkeudet sekä matkan varrella olevat palvelut. Kartta auttoi reitin suunnittelussa, ja auttoi myös asennoitumaan liikennemääriin, osalla teistä kun kävi varsinainen vilske. Kartan avulla löysimme kuitenkin myös lukuisia hiljaisia ja nautittavia tienpätkiä. Lisätietoja pyöräilystä Islannissa tarjoaa www.cyclingiceland.is.
Islannin reitti ja paikkoja. Lähtö ja maali Reykjavikissa, yöpaikat merkitty kartalle.
Viikossa ehdimme polkemaan noin 330 km lenkin. Pysyttelimme enimmilläänkin noin 100km säteellä Reykjavikista, ja silti tuntui kuin olisimme tehneet laajankin kierroksen. Matkan varrelle mahtui nähtävyyksiä, kuten Thingvellir (maailman vanhimman demokraattisen parlamentin kokoontumispaikka ja mannerlaattojen raja), Geysir (se legendaarinen kuuma lähde) ja Gullfoss (yksi maan näyttävimmistä vesiputouksista), jotka yhdessä muodostavat ns. Golden Circlen, matkailunähtävyyskolmikon, joita käy katsomassa bussilasteittain väkeä päivittäin. Kierrosta täydensimme Fludirin kuumilla lähteillä, Urridafossin koskella, Stokkseyrin ja Eyrarbakkin rantakaupungeilla, Selvogurin lähes autioituneella kylällä ja Reykjanesfolkvangurin rikkilähteillä ja kuunmaisemilla. Lisäksi kävimme skyrin kotimaakunnassa, paikallisella Pohjanmaalla, sekä retken lopuksi Islannin Disneylandiksikin tituleeratussa Blue Lagoonissa, kylpemässä geotermisen voimalaitoksen lauhdevesialtaassa kiskurihintaan. Rasti ruutuun.
Mitä jäi käteen. Iloisia huomioita islantilaisten ja suomalaisten samanlaisesta kansanluonteesta. Upeita maisemia. Tööttäyksiä ja peukutuksia sateessa polkevien kannustukseksi. Yli tuhat valokuvaa. Auringonpaistetta ja rusketusta. Myötä- ja vastatuulta. Rikin hajua. Ylä- ja alamäkiä. Hauskoja ja mielenkiintoisia matkan varrella tavattuja ihmisiä. Neljä pussia kuivattua turskaa ja makumuisto mädätetystä hainlihasta. Uudelleen syttynyt kipinä pyöräretkeilyyn. Ja polte palata takaisin vielä joskus. Odotin Islannin retkeltä paljon, ja se täytti odotukset moninkertaisesti.
Erinäisten kommellusten jälkeen saimme allemme pyörät. Ensin on kuitenkin tankattava ruokakassit.
Reykjavikista kohti Thingvelliriä polkemassa. Alaskanlupiinit kukkivat ja viikonlopun menoliikenne on kovimmillaan.
Islantilainen maalaismaisema: kirkko, rehupaaleja pellolla, taustalla vuoria ja taivaalta tulee kohta vettä.
Harvinaisuus: katettu bussipysäkki. Pidimme hetken sadetta.
Ylöspäin kohti vedenjakajaa. Autoja tuli lähes tauottomana virtana, paikalliset suuntasivat viikonlopuksi Laugarvatniin lomailemaan.
Thingvellirissä, mannerlaattojen saumassa, nipin napin Amerikan laatan puolella.
Maisema Thingvelliriin. Laaksossa kokoontuivat Islannin vapaat miehet parlamentissaan satojen vuosien ajan.
Eeppisiä tunturimaisemia Thingvellirin reunamilla. Laaksossa kasvaa tunturikoivikkoa, Islannin alkuperäistä metsää.
Thingvellirin kulkureitit on mitoitettu tuhansia kävijöitä varten, ja niitä kyllä riittää. Taustalla lipputanko siellä, missä parlamentin puhujan paikka oli.
Kansallispuiston leirintäalueella. Ensimmäistä kertaa teltan kanssa lentomatkan päässä kotimaasta.
Lapissa meillä on turvepalsoja, Islannissa samankaltaisia muotoja tekevät halkeilevat laavakummut.
Relahetki vedenjakajalla. Takana pitkä nousu, edessä pitkä lasku.
Eväshetki. Vastatuuli ja ylämäet eivät tunnu niin pahoilta leivän syönnin jälkeen.
Laugarvatnissa, eli Kylpyvedessä. Pieni lounastauko, jotta jaksaa polkea vielä toiset 30 km Geysiriin. Laugar lausutaan muuten löögar, lauantai on laugardagur [löögardagur], eli pesupäivä.
Islantilaista maalaisidylliä.
Geysirin lähellä maastopyöristä oli iloa, kun vastaan tuli tietyö.
Yksi geysirin kuumista lähteistä. Vesi on sinistä, liki kiehuvaa ja haisee kananmunalle.
Itse Geysir purkautuu jonkun idiootin sinne heittämän kiven vuoksi enää harvoin, mutta pienempi Stokkur sylkee vesipatsaan noin 6 minuutin välein.
Teltta Hostel & Camping Skjólin pihamaalla. Ulkonäkö pettää, parakissa on varsin mukava ravintola josta saa hyvää ruokaa, juomaa ja jossa seurakaan ei ole hullumpaa.
Skjólista teimme päiväretken Gullfossille. Matkan varrella osuimme tämän näköiseen maisemaan. Suomessa tässä oli nähtävyyden merkki, mutta Islannissa tämä on kai ihan tavallinen joki.
Gullfoss, Islannin kuvatuin vesiputous. Väenpaljoudestaan huolimatta näkemisen arvoinen paikka.
Gullfoss eli kultakoski eri suunnasta nähtynä. Vesi putoaa kahdessa portaassa, joista jälkimmäinen on varsinainen kaukalo.
Matkan jatkuttua saimme ihailla Geysirin lähteiden purkautumista horisontissa. Onko tämä nyt itse Geysir vai Stokkur, mene ja tiedä, mutta komea vesipatsas.
Täristin, tuttu Norjan teiltä. Lampaat eivät pääse tästä yli, mutta autot pääsevät.
Hvita-joki laskee mielenkiintoisten kivimuodostelmien läpi syvänä virtana kymmenkunta kilometriä Gullfossista alavirtaan.
Jotenkin aboriginaalin näköinen maisema. Kapea, mutta syvä ja nopeasti virtaava Hvita ahtautuu kallioiden väliin voimalla. En menisi uimaan.
Aurinkoinen sää innosti ottamaan takin pois ja nappaamaan selfien.
Islannin teillä näki monenmoista kulkuneuvoa. Läskipyörämaasturit ja rantakirput taisivat olla kuitenkin eksoottisimmasta päästä.
Not more than 50 meters, neuvoi Skjólin respan nuori jannu. Siis nousumetrejä tällä reitillä. Juu ei, ehkä 200-300 metriä…
Fludirissa hyppäsin kuumaan lähteeseen uimaan. Secret lagoon -nimellä markkinoitu autenttinen kuuma lähde on Islannin vanhin kylpylä. Ystävällinen suomalainen otti tämän kuvan, kiitos!
Noin 40-asteinen vesi höyryää ja lämmittää mukavasti. Idyllinen pieni kylpylä, tässä uiskentelu nosti mukavasti hien pintaan.
Pyörä. Trek xcaliber 29″ maastopyörä toimi hyvin myös maantieajossa. Onnistuin sössimään pöyrävaraukseni, mutta ei hätää, vuokraamon ysätävällinen henkilökunta kaivoi varastoistaaan meille kelvolliset ja mukavat pyörät viikoksi, eikä hintakaan ollut paha, noin 350 euroa laukkujen kera. Kaisan pyörä oli pakasta vedetty, omani vähän käytetympi.
Islannin pohojammaalla, Arnessyslun maisemissa. Tasaasta on, ja vettäkin sataa.
Urridafoss, Islannin vesirikkain putous. Tämä löytyi ihan vahingossa, ohi ajaessa huomattiin, että tuolla on joku nähtävyys kun pikkutieltä oli kyltit P-paikalle.
Matkalla rannikolle Thorsa-joen vartta. Soratietä ja hiljaisia peräkyliä, ja pientä sadetta.
Knarrarosin majakka Atlannin rannalla. Sama arkkitehti on piirtänyt myös Reykjavikin Hallgrimskirkjan, kaupungin komeimman kirkon.
Laavavirran laidalla. Kun Islannin Pohjanmaalla ollaan, niin se on tottakai suurin ja komein.
Eyrarbakki oli ennen Islannin tärkein satamakaupunki. Nyt se on idyllinen pikkukaupunki, jonka raitilla lomalaiset viihtyvät.
Etelä-Islannin vanhin säilynyt talo on 1700-luvulta, hirsitalo. Eyrarbakin kylänraitilla siis.
Herkun valmistusta: kuivumassa roikkuvaa kalaa. Lienee jokin turskansukuinen eväkäs. Hajuun tottuu.
Hvita -joki on alajuoksullaan nimeltään Ölfusa. Sininen jäätikkövesi kerääntyy järveksi ennen kuin laskee Atlanttiin. Kelpasi pyöräillä pitkin rantaa, kun sisämaassa satoi vuoria vasten.
Thorlákshöfn, pieni satamakaupunki etelärannikolla, suuren laavakentän reunalla. Tästä länteen rannikko on etupäässä asumantonta Grindavikiin asti.
Islannin kansalliskivi lienee laava. Tässä basalttisen laavavirran pintaa jossain tien varressa. Parhaimmillaan mukavakulkuista, pahimmillaan mahdotonta maastoa. Onneksi on tie.
Gata camping @ Selvogur. Ilmainen leirintäalue keittokatoksineen ja vessoinen, suihku maksetaan kolikkoboksiin. Vieressä kahvila, josta saa lettuja, ja kirppis, jonka tarjonta on sitä samaa kuin suomalaisten kirppisten. Läskipyörillä liikenteessä ollut aussipariskunta sen sijaan oli kirppiksestä innoissaan.
Bitafiskur, islantilainen kuivakala-snack. Proteiinia 83%, suolaa noin 2%. Oiva kuivalihankorvike, eikä paina juuri mitään.
Nam! Kuivakala maistuu, kun hajuun ensin tottuu.
Minne Saabit menevät kuolemaan? No Selvoguriin tietenkin.
Horisontissa siintää etelärannikon suurin lintuvuori Krysuvikberg. Siitä ajoimme kuitenkin ohi, sillä antaa lintujen pesiä rauhassa. Selvogurissa teimme nimittäin tuttavuutta sekä tiirojen että muiden merilintujen kanssa ihan riittämiin. Tässä parvi merilintuja.
Strandarkirkja, Selvogurin kirkko. Aikoinaan ympärillä oli iso kylä, nyt puolenkymmentä asuttua taloa ja joitain raunoita.
Navetanraunio Selvogurissa. Enimmistä raunoista ei näkynyt tätäkään.
Selvogurissa kävimme myös majakan juurella. Tämä oli oranssi.
Ohuesta maapeitteestä huolimatta laavakentän kukkaloisto oli paikoin silmiä häikäisevä.
Islanti-valokuvan prototyyppi: tyhjä tie dramaattiseen maisemaan.
Islanninhevoset lienevät yksi maan tärkeimmistä vientituotteista. Niillä voi myös ratsastaa ohjatusti vähän siellä sun täällä. Tässä ne kuitenkin laiduntavat Atlantin rannalla.
Tietä pitkin mennään. 29″ renkaat rullaavat mukavasti, ainoastaan painoa olisi ollut mukava saada taka-akselilta jaettua enemmän myös etuakselille.
Kukkia sammaleen peittämässä kuunmaisemassa. Vuoren päältä virranneen laavapatjan pinnan peittää sammalmatto ja sieltä täältä nousee kivikkokukkia. Mutta kulkumaana tämä on petollinen ja epävakaa, ja laavankappaleet ovat lähinnä kivenriekaleita.
Tie Krysuvikista kohti Kleifarvatnia ja Reykjavikia. Vuorten valkeat läikät ovat rikkikasoja, vulkaanisesta toiminnasta syntyneitä.
Graenavatn, vihreä vulkaanisen räjähdyksen synnyttämä järvi.
Kiehuva mutalähde Fulipollur. Kupliva muta ei näemmä haittaa vieressä laiduntavia lehmiä, mutta on se sentään aidattu.
Seltunin taukopaikalla söimme lounasta ennen kuin tutustuimme tarkemmin haiseviin rikkilähteisiin.
Nuudeleita ja tonnikalaa. Kelpaa tämän voimalla taas polkea.
Seltunin kuumat lähteet: rikki haisee ja vesi on lähinnä harmaata kuraa. Osaa luontokin kuormittaa itseään happamilla vesillä.
Tien päällä taas, kohti Kleifarvatnin kuunmaisemia. Matkaa Reykjavikiin lienee noin 30 km.
Kleifarvatnin rannan geologiset muodostumat ovat aika eksoottisia. Vulkaanisesta tuhkasta syntyneiden kivien eroosio saa aikaan varsin valokuvauksellisia näkymiä.
180 m merenpinnan yläpuolella! Tässä on Kleifarvatnista Reykjavikiin ajaessa matkan korkein mäki, loppumatka on enemmän tai vähemmän alamäkeä.
Tauolla vuoristossa ennen laskeutumista takaisin sivistyksen pariin. Retki meni mukavasti Hanwagin kevyillä vaelluskengillä, kyllä näillä pyörääkin polkee eivätkä ole pienistä sateista moksiskaan. Läpsyjen lisäksi ei muita kenkiä matkassa ollutkaan.
Hafnarfjördur, Reykjavikin Espoo. Tämä voisi olla jostain Alaskasta tai Siperiasta tämä näkymä. Retken loppu alkaa häämöttämään.
Lava Hostel & Camping @ Hafnarfjördur. Mukava partiolaisten ylläpitämä leirintäalue, josta muuten saa ilmaisia kaasupulloja. Itsekin jätin retken lopuksi puolillaan olevan pullon tänne ja kyllä se jollekin heti kelpasi.
Islannissa oli välillä ihan hauskoja liikennemerkkejä, kuten tämä sorsanpojista varoittava merkki.
Viimeisellä etapilla Hafnarjördurista Reykjavikiin. Enää puolenkymmentä kilometriä perille.
Pyöräretken päälle olimme turisteina Reykjavikissa yhden illan ja päivän. Kuvassa Hallgrimskirkja.
Yöllinen näkymä Reykjavikiin. Kaupunki on Kajaanin korkeuksilla, vastaa kooltaan Tamperetta, mutta koostuu enimmäkseen matalista taloista. Tässäkin ollaan aivan keskustan liepeillä.
Road house levitti pihvinkäryään kadulle hostelliamme vastapäätä. Onneksi ei ollut nälkä.
Reissun lopuksi pulahdimme ylihinnoitellussa Blue Lagoonissa. Noin 45 euroa maksavalla lipulla saa lillua 36-40 -asteisessa geotermisen voimalaitoksen lauhdevesialtaassa monta tuntia, mutta tämä ei edes haise tämä vesi. Paikka on kuitenkin Islannin matkailuteollisuuden kruunu, keinotekoinen mutta ikonisen tunnettu. Vaadimme Olkiluotoon samanlaista, turisteilta eurot pois! 🙂
