Merenkurkun saaristo on Suomen rannikon pohjoisemmista saaristoista suurin. Vaasan eteläpuolelta Oravaisiin ulottuvalla alueella rannikon edustalla on noin 2500 km2 laajuinen merialue, jonka sisään mahtuu sekä suojaista sisäsaaristoa, kohtuullisen suojaista ulkosaaristoa sekä suojatonta ulkosaaristoa. Pohjoisempana rannikolla on vielä Kokkolan saaristo, noin 600 km2 laajuinen saaristoalue, mutta siitä pohjoiseen saaristot ovat pienialaisia ja kohtuullisen suojattomia. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että Linnansaaren kansallispuiston pinta-ala vesistöineen on noin 250 km.
Merenkurkun saaristo jakautuu oikeastaan useampaan eri saariryhmään, joista suurin ja monessa mielessä kaunein on Raippaluoto. Selkämeren ja Perämeren rajan muodostava saariryhmä tarjoaa oivalliset olosuhteet merellä melontaan useastakin syystä. Vedet ovat matalia ja kivisiä, joten veneliikenne rajoittuu pääosin muutamille väylille. Saaria on paljon ja tiheässä. Sisäsaaristo on suojainen. Retkeilyrakenteita löytyy, ja villiin leiriytymiseen sopivia paikkoja myös. Alueelta on olemassa kunnollinen melontakartta. Alue on helposti tavoitettavissa. Kohtuullisen eteläisestä sijainnistaan huolimatta alueen luonto on pohjoinen, mikä näkyy maisemassa kynttiläkuusikoina ja käkkäräkoivikoina.
Kävin viime vuonna tekemässä Raippaluodon sisäsaaristossa lenkin kumikanootilla. Ei ihan optimaalinen menopeli merelle, mutta sisäsaaristossa toimiva. Koska tällä kertaa halusin kiertää saaria myös ulkomeren puolelta, niin kulkupeliksi valikoitui melontaseuran retkikajakki. Liikkeelle lähdin Paniken venerannasta, josta meloin Björkögrundetiin Västersbådanin kalamajalle. Sieltä jatkoin itään Lappörania kohti, sen pohjoiskautta kiertäen, ja Storbådanin kalamajalla taukoa pidellen. Storbådanilta meloin etelään Sondasörenille, jossa piipahdettuani päätin kuitenkin mennä Slåttskärin laavulle yöksi. Slåttskäristä tein pienen iltalenkin Panike – Björköby -retkireittiä pitkin, ja aamulla jatkoin Björkörenin vuokratuvan ja Wargiksen autiotuvan kautta takaisin Panikeen. Matkaa kertyi noin 36 km.
Reitti Google Earthissa.
Retken positiivisimmat havainnot koskivat seudun kalamajoja ja Björkögrundetin suojaista ulkosaaristoa. Kalamajat ovat hyväkuntoisia ja siistejä, ja kelpaavat hyvin yöpymiseen. Björkögrundet taas on maisemiltaan kiehtova suojainen saarilabyrintti ison veden äärellä, maisemiltaan avara ja kivinen. Matka sen pohjoispuolella sijaitseville Valassaarille olisi saaresta toiseen hyppimällä hyvällä kelillä helppo, huonommalla säällä haastava. Hankaluuksia retkellä aiheuttivat kiviset rannat, kajakin kanssa liikkuessa rantautumispaikkoja ei tahtonut kovin helposti löytyä. Minulle melonta on tapa päästä paikkoihin, joihin on muuten hankala mennä. Rantaudun usein ja tykkään käydä katsomassa näkymiä myös muualta kuin veden pinnan tasosta. Melonta on keino tehdä tämä mukavasti ja helposti, mutta jos rantautumisesta tulee hankalaa, niin se sotii tätä ajatusmallia vastaan. Monellakin rannalla sopivin tapa rantautua olisi ollut mereen hyppääminen ja rantaan kahlaus. Muuten kajakki oli varsin toimiva kapistus, etenkin aallokossa melontaan. Kajakkia pakatessa tuli kuitenkin ikävä avokanootin pakkaamisen helppoutta. Kaikkea ei voi saada.
Retki vahvisti mielikuvaani Merenkurkun saaristosta oivana melontakohteena, jossa pärjää olosuhteet huomioiden sekä avokanootilla että kajakilla. Merikohteeksi paikka on myös varsin turvallinen, sillä saaristossa saarien väli on useinkin 100 – 200 m luokkaa, ranta ei siis ole kaukana. Usein vedet ovat niin matalia, että rantaan voi yksinkertaisesti kahlata. Palvelutaso ei toki yllä Saimaan parhaiden kohteiden tasolle, eli huussit ja tulipaikat ovat vähän vaatimattomampaa tasoa, mutta toisaalta Järvi-Suomeen verrattuna pohjoinen merisaaristo on eri tavalla eksoottinen paikka.
Paniken veneranta ei ole kovin iso, eikä rannalla ole parkkitilaa juurikaan. Mutta maisema on kiehtova: kivikkoista saaristoa tiedossa.
Aurinkolasit ja hellehattu olivat paikallaan tälläkin kertaaa. Sää oli mitä parhain.
Kauempaa tämä merimerkki näytti erehdyttävästi hattupäiseltä kumikanoottimelojalta, mutta lähempää totuus paljastui.
Totaalinen pläkä Björkögrundetin edustalla. Itse asiassa pieni aallokko on kivempi melottava, tällainen tyyneys on melkein pelottavaa.
Merikotkia näkyi retken jokaisena päivänä. Komea iso lintu.
Västersbådanin tuvan sisustusta. Takka on uusittu hiljattain, mutta itse tupa on satakunta vuotta vanha.
Myöhäisestä ajankohdasta huolimatta saaristossa näkyi vieläkin melko paljon lintuja. Tässä kurjet matkalla länteen.
Näkymä Västersbådanin tuvalle ja Lappöranin suuntaan.
Täyttyvä kuu Selkämeren yllä. Illan hämyssä Vaasan – Uumajan matkustajalauttakin ajoi ohitse horisonttia pitkin.
Janne Pyykön tunturihyppykuvaidea sovellettuna merenrantaan ja auringonlaskuun. Onnistui muuten kerralla.
Västersbådanissa on maamerkkinä isohko kivi rannassa. Kelpaa tämän kylkeen venettä parkkeerata.
Ilmassa oli auringonlaskun aikaan paljon surviaissääskiä tai vastaavia. Tässä yksi lepää ja toinen odottaa lupaa laskeutua.
Merellä auringonlasku on pitkä ja kaunis. Tältä taivas näytti noin tunnin kuluttua auringonlaskusta.
Ennen seinäkirjoitukset tehtiin tyylillä.
Kajakin pakkaus ja purku oli retken työläimpiä asioita. Tämä ei johtunut tavaramäärästä vaan siitä, että pakkauspussini olivat liian isokokoisia kajakin pieniin luukkuihin nähden.
Björkögrundetin saaristossa on välillä kivistä kuin Vätsärissä.
Pikku välipala: islantilaista kuivattua turskaa, 83% proteiinia.
Tauko pienellä kivisellä luodolla Tribbonskärin lähellä.
Storbådanin tuvan rannassa etsin pitkään kivien välistä rantautumiseen sopivaa rakoa. Lopulta piti peruuttaa rantaan.
Storbådanin tupa on rakennettu jo 1800-luvulla.
Storbådanin tupa on sisältä todella siisti ja hyvin varustettu.
Lounas Storbådanin tuvan viileydessä. Sain hetkeksi seuraakin paikallisesta veneilijästä, mutta hän jatkoi pian matkaa. Juttelimme tovin saarista, saaristosta ja ulkoilmaelämästä.
Omakuva Sondasörenin rannassa. Pitkähihainen juoksutakki on oiva melonta-asu kesähelteellä, se on viileä ja kirkas väriltään, suojaa ihoa palamiselta.
Sondarsörenin maisemaa. Hakattu ja kulotettu kulttuurimaisema pysyy laiduntamalla auki. Saarella olisi hyvä telttapaikka, mutta päätin kuitenkin jatkaa matkaa.
Slåttskärin laituriin saapumassa. Ainoa retkilaituri muuten tällä reissulla. Laavu on pusikon suojassa, mutta yllättävän mukavalla paikalla.
Iltalenkillä kävin Panike – Björköby -retkeilyreitillä. Patikoin saaren poikki sen luoteisrannalle auringonlaskua katsomaan.
Matkan varrella oli tämmöinen vanha sympaattinen pieni lato.
Taukopaikka korkean kivikon päällä, liki 10 m merenpinnasta.
Auringonlasku ei ollut eilisen veroinen. Komea silti.
Kajakki laiturilla ja lähes täysi kuu taivaalla.
Leiri Slåttskärin laavulla. Nukuin riippukeinussa, ensimmäistä kertaa alla itse askartelemani aluspeite (underquilt). Toimii, ei tule kylmä. Aamu oli vielä aurinkoinen…
..mutta pian sää pilvistyi. Sisäsaaristossa Djupfjärdin laidalla tuuli pääsi nostamaan jonkinlaista aallokkoakin, mutta tämä oli ihan vain hauskaa melottavaa.
Djupfjärdin laidalla on joitain kallioluotoja. Tässä olen taas rantautunut.
Kivikkoista ja matalaa vettä Djupfjärdin ja Kvicksundin välillä.
Tyrnit alkoivat muuten olla syöntikypsiä. Muutaman kerran kun piikin sormeensta pistää, niin näitä oppii poimimaan vähän varovammin.
Norrvattnetin maisemaa Wargiksen suuntaan.
Björkören on MH:n vuokratupa, jossa on näin komea venevaja.
Björkörenin venevaja oli liian houkutteleva paikka olla käymättä. Niinpä peruutin pilttuuseen hetkeksi. Varjossa oli mukava kölliä.
Puu on kestävä materiaali. Se säilyy jos se pysyy kuivana tai märkänä. Ei kuitenkaan molempina.
Björkörenin vuokratupa. Tuvalla oli ilmeisesti väkeä, joten pikaisen rantautumisen ja opastaulujen lukemisen jälkeen poistuin pian Wargista kohti.
Wargiksen autiotupa. Vanhan venevajan päädyssä on tilava kamiinallinen tupa kerrossänkyineen ja parvineen.
Wargiksen tupaan mahtuu etenkin nukkumaan, mutta myös olemaan. Tie rantaan näkyi tosin heti tyhjinä kaljatölkkeinä ja kaljasalkunkuorina.
Wargiksen laavu autiotuvan pihapiirissä on saman tyyppinen kuin Slåttskärin lautarakenteinen laavu.
Kvicksund on kapea salmi, joka johtaa Raippaluodon sisäsaaristosta ulkosaariston puolelle.
Paniken venesataman edustalla kelpasi hetken vielä ihailla saaristomaisemaa. Sadekin ehti jo paikalle ja kasteli pariin otteeseen.
Perillä panikessa. Kajakki toimi hyvin ja säätölapainen mela antoi mahdollisuuden kokeilla käytännössä eri melontatyylien eroja. Tykästyin loivaan melakulmaan ja rentoon menoon.