Petkeljärvi, Ilomantsi

Ilomantsin Petkeljärvi on Suomen pienimpiä kansallispuistoja, ja sen sydämeen pääsee autolla. Puisto poikkeaa näin monesta muusta, sillä parhaat maisemat näkee melkeinpä auton ikkunasta. Puiston ympärillä on kuitenkin rauhallisia ja mökittämättömiä vesistöjä ja metsikköisiä harjuja, varsinkin sen luoteispuolella, josta löytyvät myös alueen harvat tulipaikat, mikäli Petranniemen palveluita ei lasketa. Alueen ainoa laavu löytyy myös puiston luoteispuolen harjumaisemista. Tämän päätimme ottaa päiväretkikohteeksi.

Kulkuvälineenä oli marraskuussa hankittu Gumotex Palava, tsekkiläinen kumikanootti, joka pääsi näin kolmatta kertaa vesille ja ensimmäistä kertaa kahden melojan viemänä. Eräänlainen neitsytmatka siis. Kumikanootin hyviä puolia ovat sen keveys, pakkautuminen pieneen tilaan ja sitä myötä mahdollisuus kuljettaa sitä esim. auton peräkontissa, bussissa tai junassa, tai jopa lentokoneessa. Retken voi siis aloittaa paikasta A ja lopettaa sen paikkaan B ilman tarvetta järjestellä autojen kuljetuksia alku- ja loppupisteiden välillä. Täällä etelässä hyöty saattaa olla marginaalinen, mutta esim. Lapissa on vesistöjä, joissa auton siirtäminen alkupisteestä loppupisteeseen vaatii satojen kilometrien siirron. Kumikanooteista löytyy monenlaista infoa Janne Pyykön blogista.

Koska kokemukseni kumikanootista ovat melko vähäisiä, en osaa vielä kovin kattavasti sen huonoja puolia listata, mutta varmaankin kovien kanoottien ystävällä on helposti jotain sanottavaa ainakin kumikanootin ulkonäöstä. Kauneus on katsojan silmässä, mutta ei tuo Gumotex mikään Miss Tsekkoslovakia ole. Melontaominaisuuksissa on myös koviin kanootteihin verrattuna tiettyjä puutteita, mutta toisaalta tuolla habituksella ne osaa antaa anteeksi. Kumikanootti on hitaampi kuin sulavalinjaisemmat oikeat kanootit, ja onhan puhkeamisen riski aina isompi kumipaatilla. Tavaratila on kumikanootissa vaatimaton, ja kahden liikkuessa mukaan mahtuu tässä mallissa lähinnä eväät ja vaihtovaatteet. Yksin liikkujalla retkivarustus saattaa mukaan kuitenkin mahtua. Koirien kuljettamiseen kova kanootti on parempi jo tilankin vuoksi.

Gumotexiin saa lisävarusteena pienen keskipenkin, jolloin se muuttuu kumikajaksi. Toistaiseksi olen melonut sitä kuitenkin yksilapaisella melalla. Kanootti on muodoltaan ja kooltaan optimoitu lyhyille jokiretkille ja pieniin koskiin, ja on itse asiassa aika ketterä ja hauska melottava. Mataluudesta johtuen tuuli ei tartu siihen samaan malliin kuin isompaan 16-jalkaiseen ”oikeaan” kanoottiin, vaikka kumikanootti huomattavasti kevyempi ja kevytrakenteisempi onkin. Kuin höyhen laineilla.