Kevään edetessä hanget ovat Etelä-Suomessa kovasti jo huvenneet. Vedenjakajaseuduilla lunta kuitenkin vielä riittää, ja jos säät edes hetkellisesti käyvät yön aikana pakkasella, on hiihtokeli seuraavana päivänä mitä mainioin. Nyt onkin sopiva aika aloittaa kevään retkeilykausi, jos ei ole sitä jo aloittanut, sillä kevättalven optimikeleillä ei ole niin väliksi, millä pelillä maastoon lähtee, hanki kantaa pakkasyön jälkeen kapeampiakin suksia.
Lauhanvuoren kansallispuisto Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan rajalla on erikoinen puisto. Sen nähtävyydet ovat harvassa, eikä se tarjoa kävijälleen suurta dramatiikkaa. Länsi-Suomen korkeimpiin kohtiin kuuluva Lauhanvuori on vuoreksi harvinaisen tasainen, ja jos puistoon saapuu autolla, niin vuoren laelle ajaa aivan huomaamattaan, varsinkin Muurahaisen suunnasta saavuttaessa. Huipulla nähtävää tarjoava näkötorni ei ole läpi vuoden auki, joten sinne kiipeäminen ei välttämättä aina onnistu. Puiston toinen päänähtävyys, kilometrin mittainen Kivijata taas on talvella lumen peitossa. Niinpä talvikävijän riemuksi jää lähinnä hiihtäminen. Puistossa on huollettuja latuja kilometritolkulla, latukartan löytää hiihtoladut.fi– sivuilta.
Kaikesta tasaisuudestaan ja yksitoikkoisuudestaan huolimatta ja juuri siitä johtuen Lauhanvuori on mitä parhain ahkiovaelluskohde umpihankihiihtäjälle. Puisto on 53 km2 laajuinen, etelä-pohjoissuunnassa noin 13 km pitkä ja levydeltään se on enimmillään noin 5 km, ja sieltä löytyy useita hoidettuja tulipaikkoja, joissa voi leiriytyä. Ahkion kanssa liikkuvaa miellyttää puiston loivapiirteisyys, eli reitin valinta on varsin vapaata. Puiston maisemaa hallitsevat laajat ja avarat mäntykankaat, mutta puistosta löytyy myös laajoja soita. Retkeilijä pääseekin ahkiota vedellessään varsin helposti Metsä-Lapin tunnelmiin, ja karuilla mäntykankailla loivaa vuoren rinnettä hiihdellessä voisi helposti kuvitella hiihtelevänsä suuren tunturin alarinteen metsiä.
Lauhanvuoren palvelurakenteet sijaitsevat melko suppealla alueella puiston ydinosassa. Puiston syrjävyöhykkeet ovat kuitenkin tutustumisen arvoisia, sillä itse Lauhanvuorta ei puiston lähimailta tahdo oikein nähdä. Kärkikeitaan takaa vuori kuitenkin näkyy, tai se mitä vuoreksi voidaan sanoa vain Pohjanmaalla: vähän muuta maastoa korkeampi paikka. Itse asiassa Pohjanmaalta löytyy kyllä oikeasti dramaattisemman näköisiäkin vuoria, mutta oma viehätyksensä tämmöisessä loivapiirteisessä vaarassakin on.
Puiston vanha rajamerkki Kärkikeitaalla. Puistoa on sittemmin laajennettu.
Ahkio. Sama lähteekö viikoksi vai yhdeksi yöksi, aina se on yhtä täynnä. Taustalla Lauhanvuoren laki.
Majaleton maisemia puiston pohjoisosissa.
Majaleton keskellä on koivikossa satakunta metriä pitkä puro, joka alkaa tyhjästä ja päättyy tyhjään.
Majaleton puro. Virtaus käy varsin voimakkaasti uomassaan.
Jalassa karvapohjasukset. Märkä lumi ei haittaa, kunhan ei sada vitilunta.
Aurinko laskee länteen, minä etsin lumisiltaa Kärkiluoman ylitykseen. Löytyi se lopulta.
Kaivolammen tulipaikalla pystytin kodan ja rupesin tulistelemaan. Meinasi tosin välillä mennä savustamiseksi, kodassa tulistelu risukeittimellä on minulle vielä vähän uutta.
Illalla täysikuu yritti pilkistellä pilvien takaa.
Täysikuu. Illan mittaan pilviverho sakeni ja tuuli nousi, yöllä oli pakko laittaa korvatulpat.
Aamiaisen laittamista. Pekoni puuttui, mutta kananmuna sentään tuli matkaan.
Tuntsa ja mä. Tämäkin majoite on pian kymmenen vuotta mukana kulkenut, mutta ollut välillä pitkään käyttämättäkin.
Askartelemiani talvikiiloja. Molemmat varsin toimivia.
Instrument, sanoi venäläinen kun rautakangen näki. Tämä instrumentti on valmistettu Neuvostojen maassa.
Kaivolammen tulipaikan puuvaja. Katto meinaa jo lahota.
Yöllä pyrytti lunta, ja aamulla maisema oli vaihtelevasti pilvessä. Kaivolammen rannalla kasvava bonsai-mänty.
Lauhanvuoren rinteiden valoisat männiköt ovat kuin Itäkairasta. Vain porot puuttuvat.
Hiihtokuva Lauhanvuoren rinnemetsässä. Tässä pääsi jo jutaamisen makuun.
Spitaalijärven rantakivi. Tämäkin järvi on joskus pitänyt kuivattaa, mutta sittemmin pinta on nostettu takaisin.
Spitaalijärven keittokatos. Paistoin makkaran ja söin eväitä.
Spitaalijärven itäisemmällä tulipaikalla maisema on taas kuin jostain Sodankylästä. Lappi aina mielessä 🙂
Harvinaisuus: kääpä männyssä. Koivuissa niitä yleensä näkee. Tosin en ole biologi, tämä on ihan mutua.
Ei kuitenkaan tällä kertaa. Torni on talveksi lukittu. Edellisen kerran käydessäni tässä oli eri torni, joka paloi sittemmin. Kuka kumma näitä polttaa?
Maisemien katselun sijaan tyydyin ihmettelemään infotauluja. Havainnollisia kyllä.
Lauhan palaneen kämpän pihapiirissä on näinkin sympaattinen mummonmökki.
Kierros lopuillaan. Lämpenevä lumi alkoi jo tarttumaan suksien pohjiin, mutta siitä ei ollut vielä oleellista haittaa.
Hiihtämäni reitti Google Earthissa, taustalla lisäksi kansallispuiston kartta. Yön vietin Kaivolammella, autoni jätin Lauhan kämpän puomin parkkikselle.
