Onko Isojärvellä vielä ruska?

Syyskuun lopulla päätin lähteä ruskaretkelle. Koska aikataulu ei mahdollistanut kovin pitkää reissua, päätin suunnata jonnekin lähelle. Käytettävissä ei ollut kuin vuorokauden verran aikaa, mutta oikein käytettynä sekin riittää mukavaan eräkokemukseen.

Tampereelta noin tunnin matkan päässä sijaitsevista hyvät retkeilymahdollisuudet tarjoavista kansallispuistoista Isojärvi on hiljaisin. Kuhmoisissa sijaitseva puisto on lähitulevaisuudessa siirtymässä Pirkanmaalle sijaintikuntansa mukana, joten siihen oli luontevaa käydä ottamassa tuntumaa. Aiemmin olen käynyt siellä melomassa, mutta tällä kertaa päätin lähteä patikoimaan.

Lortikan länsipuolella polku kulkee hienon kurun kautta.

Isojärven kansallispuisto jakautuu kahteen osaan: metsäiseen vuorimaahan se vesistöalueeseen, joka koostuu Isojärvestä ja sen rannoista ja saarista. Metsäalueella on myös järviä, mutta ne ovat Isojärveen verrattuna pieniä. Alueen polkuverkosto keskittyy metsäiselle alueelle, poiketakseen toki paikoin myös Isojärven rantaan.

Isojärven kansallispuistosta löytyy muutamia viihtyisiä laavuja. Kalalahti on pieni mutta mukava laavu, joka tarjoaa näkymiä Isojärvelle, ja nykyään myös runsaasti sorapintaisia telttapaikkoja. Vahterjärveltä löytyy myös hienon erämaalammen tunnelmaa tarjoava laavu, jonka lähistöllä on myös tilaa telttailuun. Muita laavuja ovat Renusaari ja Kuorejärvi, mutta niillä en tällä kertaa käynyt.

Vahterjärven laavu on viehättävällä paikalla järven rannassa.

Isojärven poluista kiersin ympyräreittinä noin puolet. Liikkeelle lähdin Huhtalantien päästä, josta lähtiessä on luontevaa kulkea polkuverkostoa vastapäivään. Tällöin korkeimmat maat jäävät retken loppupuolen huipennukseksi. Yöni nukuin riippumatossa Kalalahden laavun takametsässä.

Retkellä kuljin lähinnä itsekseni, sillä olin liikkeellä perjantaina keskellä päivää. Laavuilla ja tulipaikoilla näkyi toki väkeä, joten en ollut ainoa kävijä puistossa. Muutamien kulkijoiden kanssa vaihdettiin kuulumisia laavulla istuskellessa, mutta muutoin puistossa oli melko hiljaista.

Kalalahteen kokoontui illan mittaan jonkin verran väkeä, sillä kyseisenä viikonloppuna oli myös Tampereen Taivaltajien syysretki, johon siis osallistuin myös, ainakin leirielämän osalta. Osa Taivaltajista saapui paikalle patikoiden, osa meloen, osa illalla, osa aamulla. Joustavasti toteutettu retki siis.

Kalalahden rannasta löytyy hieno rakkakivikko.

Kalalahden laavun telttailumaastoja on paranneltu sitten viime näkemän. Mäen päällä on kuusikkoon ajettu useita kivituhkakasoja, joista osa on levitetty teltan kokoisiksi tasanteiksi muuten niin kiviseen maastoon. Työ oli eittämättä vielä kesken, tai sitten Metsähallitus kokeilee joukkoistamista; lapio taisi olla tarjolla puuvajalla telttapaikan tasaamista varten.

Lapiota en kuitenkaan tarvinnut, vaan ripustin itseni puuhun. Viritin TTTM Double -riippumaton kuormaliinojen ja narujen avulla parin kuusen väliin ja siihen tarppikankaan päälle. Niin hieno kuin täysiverinen retkiriippumattoni mallia mustalintu onkin, niin välillä on kiva kokeilla jotain simppelimpää. Ticket to the moonin mattojen hinta-laatusuhde on sopivasti kohdillaan, ja niiden ympärille on helppo koota mieleisensä setti.

Kalakorven majava-allas. Olkoonkin, että maisemassa on jotain erämaisuutta, niin onhan puiden hukuttaminen veteen aika rumaa, teki sitä sitten ihminen tai majava.

Ainoa puute minulla olivat puuhalaajat, jotka tekaisin kuormaliinoista, paremman puutteessa. Sittemmin olen hankkinut riippumaton kaveriksi Dd hammocksin puunhalaajat, jotka ovat huomattavasti teräslukollisia kuormaliinoja kevyemmät. Puunhalaajat ovat tärkeät, sillä pelkät narut tekevät pahimmillaan rumaa jälkeä puihin. Puunhalaajia käyttämällä paine jakautuu puunrunkoon tasaisemmin, eikä kaarnaan tule jälkiä.

Mainiosti nukutun yön jälkeen suuntasin takaisin kotia kohti, muihin hommiin. Isojärvi osoittautui varsin mukavaksi patikkapaikaksi, ja etenkin sen korkeimmat maat tarjoavat erämaista tunnelmaa. Helppokulkuisia Isojärven polut eivät aina ole, mutta vähemmän vaativia kuitenkin, kuin mitä oletin. Ja oli, siellä oli ruska!